VUODEN VERRAN RAIVOA

Tänään on kulunut vuosi siitä, kun julkaisin ensimmäisen juttuni. Ajatus oli toki muhinut päässä jo kauemmin. Ideana oli luoda blogi, johon voisin vuodattaa minua ärsyttäviä asioita ilman, että tarvitsisi pilata muiden fiiliksiä valittamalla. Alkuun juttuja olikin paljon, tuli julkaistua kaikkia jo pidemmän aikaa ärsyttäneitä asioita mutta sittemmin kirjoitustahti on hiljetynyt.

                                          Vuosi täynnä, vihdoinkin!


Siinä vaiheessa, kun olen kirjoittanut tätä tekstiä, on eniten luettua juttuani luettu 1736 kertaa ja vähiten luettua, uusinta juttua, neljä. Yhteensä lukijoita on ollut vajaa 5000. Tämä on kyllä paljon enemmän, kuin mitä olin koskaan ajatellut. Blogin oli tarkoitus olla enempi oma juttuni, ei niinkään kirjoittelua muille. Olen pari kertaa aiemmin, ja kerran tämän blogin aloittamisen jälkeenkin, yrittänyt kirjoittaa sellaista yleistä blogia kaikesta kivasta mutta nämä ovat jääneet pariin postaukseen. Joten olen aika iloinen, että tämä blogi on elänyt vuoden.

Tässä kirjoituksessa en aio valittaa. Tällaisia kirjoituksia blogissani on vain kaksi, joista ensimmäinen oli kiitokirjoitukseni Raivotar kiittää, jonka voit toki käydä lukemassa täältä. Synttäreiden kunniaksi ajattelin kokeilla kirjoittaa vastaavia kiitoksia vähän useammin, unohtamatta kuitenkaan blogin alkuperäistä ideaa. Katsotaan, miten tämä sujuu.

Mutta vielä kerran: Hyvää Syntymäpäivää, Raivotar!

LIIAN VÄHÄN AIKAA

Voi kun sitä joskus tajuaisi aloittaa ajoissa...

Niin käy aina: kirjoittamisen aloittaa aina liian myöhään. Sen tietää joka kerta mutta aina niin vain käy. Ja aina se harmittaa ihan yhtä paljon. Yleensä kun aihe on oikeesti kovin mielenkiintoinen ja sitten se täytyy tehdä hieman hutiloiden. Vielä kun siihen lisätään se, että työn valmiiksi saattamiseen vaaditaan epäinhimillisiä unettomuuslahjoja ja putkeen valvottuja vuorokausia. Mielekäskin aihe alkaa maistua puulta, kun viettää neljä vapaapäivää putkeen kirjoitushommissa. Varsinkin jos tämän jälkeen ei mitään näytä olevan paperilla. Sitten turvaudutaan maratonkirjottamiseen ja vedetään kaikki kasaan viikonlopussa. Lopputuloksena harmittaa, väsyttää ja vituttaa. Eikä työkään ole se paras mahdollinen versio.

Sama koskee myös tenttejä. Ensin sitä ajattelee, että kirjaa ei kannata sen lyhyen laina-ajan takia lainata kirjastosta kuukausia etukäteen. Sitten vielä uskotaan, että kirjasta ehtii tehdä jotain muistiinpanoja, joten täytyy lukea tilassa, jossa näitä voi tehdä, ei siis vaikka bussimatkalla. Seuraavassa vaiheessa varataan kalenterista vapaita kohtia, jotta kirjaa voi lukea pätkissä. Lopulta kirja kuitenkin alotetaan bussimatkoilla, ruokatauolla ja viimeiseksi valvotaan vielä tenttiä edeltävä yö lukien hirveessä kiireessä. Koskaan ei ehdi lukea niitä viimeisiä sivuja. Ja sitten tentissä yrittää väkisin pysyä hereillä eikä ajatus kulje. Tai ottaa tirsat, jolloin kirjoitusaika vähenee.

Vaikka toisaalta, hyvin se on mennyt näinkin ja arvosanatkin ovat ihan mukavia.