RAIVOTAR KIITTÄÄ

Kovin usein ei tässä blogissa ole kiitoksia jaettu, nyt jaetaan. Nämä kaikki, joille kiitokseni menevät, ovat minulle täysin etukäteen tuntemattomia ihmisiä, ja sellaisiksi jäävätkin. Kohtaamiset ovat yhtä lukuun ottamatta tältä kesältä.

Muutamia vuosia sitten tykkäsin syödä työpaikalla lounaaksi S-marketin lihapullia ja muusia. Työpaikan vaihdon jälkeen en tuota enää harrastanut. Jostain syystä tämä kyseinen ruoka tuli tänä kesänä mieleeni, kun mietin, mitäs sitä taas työvuoron aikana voisi syödä. Kävelin lähimpään S-markettiin. Pettymys oli suuri, kun tiskin takana ollut poika kertoi, että tarjolla olisi vain muusia ja nakkikastiketta. Sitä en halunnut. Poika lupasi laittaa seuraavaksi päiväksi minulle lihapullia. Niin vissiin, ajattelin, mutta lupasin tulla seuraavana päivänä takaisin. Ja yllätys oli melkoinen, kun seuraavana päivänä tarjolla tosiaan oli lihapullia. Ilostuin. Sama poika kertoi laittaneensa ne ihan minua varten. Totta tai ei, niin olihan se nyt hauskaa kuulla. Päätin laittaa asiasta S-markettiin kiitokset. Parin tunnin päästä sähköpostiini oli vastattu. Kiitokseni oli ohjattu kyseiselle pojalle ja tälle luvattiin myös lähettää leffaliput. Ehkä pieni teko kyseiseltä lihatiskin pojalta mutta minulle tästä jäi äärimmäisen hyvä mieli.

Yksi lämmin kesäyö yritin kirjoittaa kotona esseetä. Kello lähenteli puolta yötä mutta avoimesta ikkunasta kantautui asuntooni julmetunmoinen meteli. Bileet olivat alkaneet joskus aikaisin illalla ja jatkuneet jo useita tunteja. Kyse ei ollut mistään kerrostalojuhlista, vaan lähistöllä olivat käynnissä kunnon bileet kunnollisella äänentoistolla. Ihmisten määrä oli oletettavasti lähempänä sataa kuin kymmentä. Päätin lopulta olla ikävä ihminen ja soittaa hätäkeskukseen häiritsevästä metelistä. Ja miten ihanan päivystäjän kanssa sainkaan jutella! Muutamaan otteeseen kyllä epäilin soittaneeni väärään numeroon. Olin soittaessani ollut kiukkuinen ja äsyyntynyt metelistä, mutta päivystäjäpoika sai minut nauramaan. Myöskin tällä kertaa lähetin palautetta ja sain vastauksen parissa päivässä. Kirjoitin, että oisin halunnut lähettää lämpimiä pullia, mutta koska se ei ollut mahdollista, laitan matkaan vain lämpimät kiitokset, kyseinen puhelu kun pelasti koko illan. Kiitokseni luvattiin välittää kanssani jutelleelle päivystäjälle ja tämän esimiehelle. Toivon, että p*skana päivänä lähettämäni palaute lämmittäisi edes hieman.

Seuraava kiitokseni menee eilen teatterissa vieressäni istuneelle miehelle. Reissua oli suunniteltu jo loppukeväällä ja olin pyytänyt kyseisen illan vapaaksi. En edes tiedä, mistä kaikki se draama lopulta syntyi, mutta vieressäni istunut mies otti asian kovin tyynesti. Hän olisi voinut hakea vahtimestarin paikalle tai ärähtää. Hän ei tehnyt sitä. Sen sijaan hän jutteli kanssani mukavia eikä kiinnittänyt muihin mitään huomiota, antoi myrskyn raivota ja sodan pauhaa. Kun pahoittelin tilannetta, hän vain naureskeli, että kohtalaisen tuttua se hänelle on. Lähtiessään hän kuiskasi minulle jotain, jonka aion kyllä muistaa. Olisin halunnut vastineeksi sanoa, että toivottavasti hänen tyttärensä tietää, kuinka onnekas on, mutta mies poistui ennen kuin ehdin. Anteeksi kerkesin pyytää, en kiittää, mutta toivon kiitokseni löytävän kuitenkin perille.

Viimeisenä haluan jakaa kiitokseni eräälle hieman vanhemmalle tapaukselle, Suklaapojalle, jonka kanssa tiemme kohtasivat hetkeksi muutamia vuosia sitten hänen työpaikallaan. Lähetin hänelle silloin kiitokseksi suklaata, josta hän nimensäkin sai. Myöhemmin kuulin kyseisen ihmisen päässeen poliisikouluun. Tästä olen iloinen. Koskaan en päässyt kasvokkain kiittämään, tai en uskaltanut, mutta toivon suklaiden ja laittamani kirjeen löytäneen perille. Samoin sen palautteen, jonka hänen esimiehelleen laitoin. Hän oli silloin vain töissä ja minä hänen työpaikallaan. Hänen ei olisi tarvinnut auttaa, auttoi kuitenkin. Hän teki niin paljon enemmän, kuin mitä koskaan olisin voinut pyytää. Jospa hän vain tietäisi, miten paljon siitä pienestä teosta oli minulle apua ja iloa. Toivon, että voisin joskus jakaa eteen päin edes hitusen siitä, mitä hän minulle antoi. Ja että joskus pääsisin kiittämään. Tällä kertaa uskaltaisin kyllä!

HÄVIKKIRUOKAA

Viime päivinä lehdissä on ollut juttua siitä, saako henkilökunta syödä kaupassa paistettuja tuotteita sulkemisen jälkeen. Juttu lähti liikkeelle Lidlin antamista potkuista. Sittemmin ainakin Iltalehti haastatteli muiden kauppaketjujen johtoa heidän näkökannastaan. Jutun voi lukea vaikka täältä.

Kuinka moni on edes miettinyt, miten hyvää tekee vaikka lihapiirakalle seistä koko päivän lämpimässä vitriinissä? Kuinka syömäkelpoinen se oikeasti edes enää on, kannattaako sitä illalla popsia. Isäni, leipuri, aikoinaan huomautti asiasta minulle. Jos menekki suuri, tätähän ei tosin pääse käymään, kun tuotteet eivät seiso lämpimässä tunteja. Tai kun elämäntapaintiaanit valittelevat kaupan heittävän pois päiväyksiltäänkin ihan hyvää ruokaa, niin moniko miettii dyykatessaan roskiksesta aarteita, että kyseinen lihapakettin on saattanut olla 10 tuntia lämpimässä, kun sen joku asiakas päättää jemmata karkkihyllyyn, ja tuote on pakko heittää roskiin. Kaikki ei siis aina ole miltä näyttää.

Olen kyllä ollut näkemässä myös sen, kuinka henkilökunta syö ja vie kotiin paistotuotteita illan päätteeksi. En tosin nykyisessä työssäni, vaan useita vuosia sitten. Tai niitä muuten rikkoituneita paketteja. Eräässäkin liikkeessä myymättömät paistotuotteet jaettiin pieniin pusseihin ja jokainen sai oman säkin kotiin vietäväksi. Sanoivat että lupa oli. Mielestäni ihana tapa muistaa työn raskaan raatajia. Itselleni on joskus kanta-asiakkaana eräässä myymälässä tarjottu sisältä raa´aksi jäänyttä pullaa syötäväksi, kun se olisi muuten mennyt roskiin. Hämmennyin.

Mutta sitten on tilanteita, jotka voitaisiin mielestäni hoitaa toisin...

Kun kananmunakennosta yksi kananmuna on rikki, menevät kaikki munat roskiin. Munia ei siis voi siirtää kennosta toiseen niin, että vain rikkinäinen menee roskiin. Ja miksi? Koska ei ole aikaa! Käsittämätöntä tuhlausta. Vain yhdessä kaupassa on ehjiä munia siirrelty samaan kennoon. Tämä oli silloin, kun tein tuon siirtelyn itse. Usein kaupoissa taas myydään erilaisia tuotteita monipakkauksissa. Jos joku ottaa pakkauksesta vaan sen yhden, koko paketti käyttökelpoisia tuotteita menee roskiin. Koska niitä ei vaan saa myydä yksittäin. Eikä niitä voida mitenkään jakaa, tai myydä, henkilökunnalle, ei edes vaikka kyse olisi juotavasta ja kaupassa sisällä armottoman kuuma. Eikä missään tietenkään kerrota, ettei paketteja saa rikkoa.

En pidä siitä, että syömäkelpoista ruokaa heitetään roskiin kiireen tai periaatteen takia. En tosin pidä roskisdyykkauksestakaan. Valitettavasti minäkään en voi, enkä kyllä edes halua, kovin usein niitä kananmunia siirrellä tai paketteja korjailla. Haluaisin, että asialle keksittäisiin jokin muu ratkaisu.

PALMIA=PULMIA!

Kun kaikki menee v*tuiksi...

Aloitin viime vuoden lokakuun lopulla metron järjestyksenvalvojana Palmialla. Kokemusta alalta oli siihen mennessä kertynyt 1,5 vuotta. Olin innoissani uudesta työpaikasta. Voi kuinka väärin ajattelin silloin, työsuhteeni Palmialla kun mudostui lopulta 4kk:n helvetiksi!

Työsopimukseni oli 60h/3vko. Kun sain ensimmäisen listan käteeni, listaan oli merkitty 107h/3vko. Olin ilmoittanut tarvitsevani keskiviikkopäiviä tenttipäiviksi. Eihän sopimuksen mukaan minun olisi tarvinnut tehdä kuin ehkä kaksi vuoroa viikossa. En saanut vapaita tenttipäiviä. Paitsi sitten joulukuussa, mutta sitä edelsikin niin kauhea työputki, ettei lukemisesta tullut mitään. Ihmisiä oli töissä liian vähän. Kun lasketaan alun koulutukset ja työt siihen päälle, niin tein 15vrk töitä ilman vapaata. Tässä vaiheessa minulla ei ollut edes työsopimusta, sillä kukaan ei ollut jaksanut sitä tehdä useista pyynnöistäni huolimatta. Kun sitten ensimmäinen vapaa koitti, piti lähteä toimistolle kahden tunnin sopimuksenallekirjoitusleikkiin. Tästä hyvästä luvattiin tunti vähennystä työstä, sitä en koskaan saanut. Vuorolistoissa ei myöskään koskaan ollut sitä sovittua tuntimäärää, vaan tunnit olivat aina reilustu yläkanttiin. Koulutuksissa sanottiin painokkaasti, ettei ole luvallista tehdä peräkkäin ensin iltaa ja sitten aamua. Omalla kohdallani ainakin soiteltiin ja kysyttiin, voisinko millään suostua, vedottiin yhteiseen hyvään. Jäi tekemättä. Sanomattakin on selvää, että opintopistettäkään ei kertynyt siltä ajalta, kun Palmialla olin. Kiitos siitä!

Oli aivan uskomatonta, miten paljon paskaa työkaverit toisistaan juorusivat. Itse päädyin juorujen päätähdeksi. Väitteet olivat aika rajuja. Tämä tuli omaan tietooni joulukuun alussa. Kerroin asiasta lähiesimiehelle, joka suunnilleen kohautti olkapäitään. Samaiselle ihmiselle työkaverini kertoi, omien sanojensa mukaan, kuka näitä juoruja levittää. Mitään ei siltikään tehty. Minulle sanottiin ihan suoraan, että työkaverini inhoavat minua eivätkä halua tulla auttamaan, jos jään pulaan, syövät mieluummin viimeisen palan pitsaa tai ovat juoksematta metroon, jos kyse on minusta. Myönnän, mietin vieläkin toisinaan, kävikö näin tilanteessa, jossa loukkasin polveni kesken työvuoron ja lääkäriasemalle pääsyyn meni kaksi tuntia. Yllättävän monen työkaverini mielestä ala kuitenkin on sellainen, jossa työkavereita saa kohdella huonosti, jossa ilkeily ja juoroilu kuuluu asiaan. Ettei pidä ottaa itseensä, jos joku haukkuu ja levittää paskaa selän takana. Ilmeisesti nämä ihmiset oikeesti uskovat tähän!

Joulun alla sain kutsun työntekijöiden yhteiseen fb-ryhmään. Liittyminen oli iso virhe. Ryhmä ei ollut muuta kuin täysin tulehtuneiden suhteiden taistelukenttä. Ihmisiä haukuttiin aivan surutta, porukalla saatettiin lynkata joku joka oli eri mieltä. Pääsin itse joukkolynkkauksen kohteeksi joka kerta, kun uskalsin jotain sanoa. Ja mikä jännintä, ryhmässä myös jaettiin vapaita työvuoroja! Kun uskalsin kommentoida tapaa hieman hassuksi, sain aikaan myrskyn vesilasissa. Niin lähiesimiehet kuin työkaverini puolustivat facebookia vuorojen jaossa. Fb oli kuulemma ikiaikainen ja hyväksi havaittu paikka vuorojen jakamiseen. Jep. Sitähän se varmaan oli. Ihanaa, että ihmisten muisti riittää 10 vuotta taaksepäin, fb kun on kuitenkin perustettu käsittääkseni vasta 2000-l alussa! Ikiaikaista, joopa joo.

Oma sivujuonensa oli eräs pieni aamukyytiepisodi. Vuodenvaihteen tienoilla aamukyytiä ajoi eräs kovinkin ystävällinen ihminen. Ensimmäisellä kerralla hän istui hiljaa sanomatta minulle sanaakaan. Yritin kysyä töistä yms, mutta sanaakaan ei tullut vastaukseksi. Väsyttää, ajattelin, niin käy meille kaikille joskus. Seuraavalla kerralla noustessani autoon, kyseinen ihminen käänsi radion kovalle. Jouduin jo pyytämään hieman pienempää volyymia. Kolmas kerta toden sanoi. Kyydissä oli minun lisäkseni eräs oikeasti mukava ihminen, jonka kanssa olimme olleet hieman erikoisessa tilanteessa edellisessä työvuorossa. Meitä molempia oli jäänyt mietityttämään asia. Autokyydissä ajattelimme sitten keskustella tästä, varsinkin kun itse olin asiaa kotona hieman selvitellyt. Kuski kuitenkin päätti toisin. Hän sanoi muutaman kommentin asiaan ja sattui olemaan väärässä. Kesken lauseeni hän käänsi radion täysille estäen keskustelumme. Kun pyysin laittamaan radion pois, ääntä tuli vain enemmän ja kaasujalka oli entistä painavampi. Päästyäni omaan kohteeseeni soitin autossa olleelle taistelutoverilleni. Hän kertoi radion hiljenneen saman tien kun poistuin kyydistä. Myöhemmin kuulin, että tämä ihanan rakas autokuski oli valittanut esimiehelleni kiukuttelustani ja ovien paiskomisesta. Samoin paljastui, että hän oli kehuskellut useille työkavereilleni, kuinka oli kohdellut minua huonosti. Esimiehen mielestä olimme kuitenkin vain kaksi riitelevää kakaraa. Kysyin, voisiko hän välittää kyseiselle kundille tiedon, että haluaisin keskustella asiasta ja sopia. Lupasi, mutta mitään yhteydenottoa en koskaan saanut. Myöhemmin kun yritin pyytää anteeksi, oli jälleen radion vuoro laulaa minua kovempaa.

Joulukuun lopussa palkanmaksu tökki huolella. Joku oli unohtanut ruksin ja niin moni jäi ilman oikeasuuruista palkkaa. Omalle tililleni piti tulla n. 600e, sain 7e. Kuulin tästä ensimmäisenä fb:n kautta jo ennen kuin sain oman palkkakuitin. Mitään tiedottamista asiasta työnjohdon suunnasta ei ollut. Koska omassa opiskelijan budjetissani 600e on aivan suunnaton summa, olin hieman kauhuissani. Soitin palkanlaskentaan, jossa sain kohtalaisen jäätävän kohtelun. Kuulemma kyse ei ole kuin parista sadasta eurosta, joita ei voida maksaa kuin vasta seuraavana palkkapäivänä. Hienoa. Joku oli siis ryssinyt paitsi rahojen maksamisen, myös oikeansuuruisen palkan laskemisen. Soitin esimiehelle, jonka kanssa lopulta saimme etsittyä puuttuvat työvuorot ja tunnit. Kysäisin vienosti, miksei asiasta voitu kertoa silloin, kun virhe havaittiin. Vastaus oli, surkuhupaisasti se, että niin moni oli soitellut asiasta, niin hänellä ei ollut aikaa kirjoittaa tiedotetta. Ehkäpä siihen tiedotteeseen olisi mennyt muutamia minuutteja, jonka jälkeen kaikki eivät olisi soitelleet. Hän kuitenkin lupasi minulle, että yrittää saada palkan maksuun ennen seuraavaa palkkapäivää. Saikin. Mutta vannotti minua olemaan kertomatta koko asiasta kenellekään. Niin kauan kuin olin Palmialla töissä, vain harva tiesi tästä. Nyt sillä ei ole nää väliä. Mutta on mielestäni aikamoisen naurettavaa vaatia, ettei tällaisesta saa kertoa.

Tammikuun alussa eräs kovinkin järkevä työkaverini päätti jostain syystä lähettää minulle fb:n kautta ilahduttavia viestejä. Emme olleet silloin, emmekä nykyäänkään, fb-kavereita, joten avautuminen tuli minulle täysin puskista. Edelleen noiden viestien lukeminen kirpaisee hieman. Viesteissä kerrottiin sama laulu siitä, kuinka kaikki inhoavat minua mutta uusina juttuina kuvioihin tuli mukaan muiden muassa se, että toiminnallani tapatan kaikki työkaverini. Viesteihin vedettiin mukaan myös muutamia täysin asiaan kuulumattomia ihmisiä uskomattomien väitösten kera. Olin, mm., kuulemma itse suureen ääneen julistanut tehneeni edellisestä esimiehestäni ilmoituksen seksuaalisesta häirinnästä (ja tätä en todellakaan ollut tehnyt!!!). Olin ryssinyt asioita kun en ollut saanut painittua kuutta riehuvaa ihmistä ulos metrosta, vaan olin tarvinnut siihen apua. Olin sanonut sitä ja tätä, tehnyt ja jättänyt tekemättä asioia. Viestien sisältö oli 99% täyttä p*skaa. Siihen yhteen prosenttiin voidaan laskea kuuluneeksi se, kuinka olen v*tun idiootti. Tuo kun on subjektiivinen näkemys. Lopuksi minua kiellettiin näyttämästä viestejä kenellekään tai saisin syytteen viestintäsalaisuuden loukkaamisesta. Soitin viestit saatuani esimiehelleni. Seuraavana päivänä sain soiton, jossa pyydettiin lähettämään viestit sähköpostilla. Lähetin. Tyrmistys oli valtava, kun kuulin kuinka laittamani sähköposti oli sitten levitetty kyseisen lähiesimiehen toimesta n. 10 muullekin henkilölle. Ja vielä aivan tietoisesti. Jälkikäteen kuulin myös, että työkaverini, joka viestit laittoi, oli itse levittänyt viestit nettiin ja kehuskellut asialla. Viestit levisivät siis silloisten kuten myös nykyisten työkavereideni luettavaksi. Kaksi muuta työkaveriani päätti myös lähetellä viestejä tuohtuneina siitä, että olin kertonut asiasta esimiehelle. Molempien laittamat viestit olivat sävyiltään loukkaavia ja jopa uhkaavia. Esimieheni kehotti tekemään poliisille ilmoituksen kunnianloukkauksesta. En tehnyt.

Juttelin kaikesta tästä sotkusta esimiehen kanssa. Hän kertoi, kuinka metrossa on aina ollut huono yhteishenki ja kuinka tällainen tilanne oli odotettavissa. Kun kysyin, miksei koulutuksissa tehty mitään ennaltaehkäisevää, jos kerran tämä oli odotettavissa, hän vain kohautti olkapäitä. Kysyin, voisiko tässä vaiheessa yrittää tehdä jotain korjausliikkeitä, sama olkapäiden kohautus. Yritin ehdottaa, voinko itse miettiä, millä tavoin tilannetta voitaisiin parantaa, sain vastaukseksi sen, ettei hän voi luvata toteuttaa ideoitani. Mietin asioita. Kävin kirjastossa lukemassa useita kirjoja, luin uskomattoman määrän asiaa netistä, kysyin muilta. Paljon oli ideoita. Ne eivät koskaan päätyneet omaa kotikonettani pidemmälle. Uskon kuitenkin voivani käyttää niitä joskus myöhemmin. Eräs lause, joka minulle asian tiimoilta lausuttiin, on syöpynyt ikuisesti muistiini. "Kun on paljon nuoria ihmisiä töissä, he viettävät paljon vapaa-aikaa yhdessä ja panevat ristiin, siitä syntyy ongelmia!". Ketään työkavereistani en pannut mutta jotenkin kaikkiin ongelmiin nähtiin syyksi seksin harrastaminen.

Tammikuun lopussa oli vuorossa koeaikakeskustelu. Keskustelu järjestettiin työkohteessa, niin että minä hetkenä tahansa olisin voinut joutua keskeyttämään tilaisuuden tai kuka tahansa olisi voinut tulla sisään. Tekemässäni työssä ei kuulemma ollut valittamista. Esimiehen mielestä olin kuitenkin hieman kärkäs ja kipakka työkavereitani kohtaan. Joku lähiesimies oli myös loukkaantunut siitä, että olin esittänyt oman mielipiteeni ja jossain vaiheessa olin kyseenalaistanut asiakkaan käskyn. En voi kuin ihmetellä, miten pikkusieluinen ihmisen täytyy olla, jos loukkaantuu alaisen mielipiteestä. Tai miten joku voi päättömästi noudattaa muiden ohjeita kyseenalaistamatta mitään. Kun sitten yritin kysyä, keistä ja mistä tilanteista oli kyse, en saanut mitään vastausta. Tai sain, mutta vastaus oli "en muista, en tiedä". Olisin halunnut pyytää anteeksi. Nyt se ei käynyt. Olisin keskustelun aikana halunnut myös jakaa positiivista palautetta. Esimiehellä ei kuitenkaan ollut aikaa kuunnella. Nämä etukäteen vaivalla miettimäni palautteet ovat nekin jääneet vain tietokoneeni muistiin.

Minulle myös selvisi, että lähiesimies, johon olin luottanut, oli levitellyt kertomiani asioita eteen päin, vaikka minä olin luullut kyseessä olleen luottamuksellinen keskustelu. On mahdotonta tietää, keille kaikille asioista on puhuttu. Minua koskevia asioita oli myös vuodettu muille työntekijöille. Todella ammattimaista toimintaa. 

Helmikuun lopulla minun ja Palmian tiet sitten erkanivat. Sitäkään ei tosin voitu hoitaa kovin kunnialla. Esimies tuli kohteeseeni hakemaan avaimiani. Kun lähdin vaihtamaan vaatteita, lähetti hän erään miespuolisen lähiesimiehen mukaani. Siinä sitä sitten vaihdettiin housuja ja paitaa, kun toinen tölläsi vierestä. Kun sitten omissa vaatteissani jäin lippuhalliin hetkeksi seisomaan ja ihmettelemään, kyseinen esimies tuli ilmoittamaan minulle, että minun olisi syytä poistua koko aseman tiloista.

Tarina ei kuitenkaan lopu tähän. Olin yhteydessä liittoon  kaikesta tästä. Olin yhteydessä myös erääseen Palmian ylempään toimihenkilöön, joka kuunteli asiani ja pyysi saada saman sähköpostilla. Lähetin. Hän sanoi, että juttelisi mielellään myös sen liiton edustajan kanssa, jonka kanssa olin jutellut. Käsittääkseni ei jutellut. Kyseinen toimihenkilö lupasi olla yhteydessä minuun. Ei ollut, joten lähetin tiedusteluviestin. Sain vastauksen, ettei hän voi tutkia asiaa, sillä mukana on ollut liiton lakimies. Ei sitten, totesin. Kerroin hänelle olevani yhtedessä sitten työsuojeluun ja viime kädessä poliisiin. Jo alkoi tulla vastausta. Vastaus oli kuitenkin se, ettei Palmialla missään kohtaan ole tehty mitään virhettä, vaan kaikki toiminta on ollut asiallista. Hauskinta tässä on, että esimiehenihän oli alunperin kehottanut tekemään kunnianloukkausrikosilmoituksen. Ja nyt sitten toiminta olikin asiallista.

Miksi ihmeessä työkaverini sitten suhtautuivat minuun alunperinkin vihamielisesti? Osa syynsä varmaan oli edellisellä työpaikallani sattunut ikävä tapahtuma, joka oli kaikkien tiedossa. Itse olin kuitenkin aiemman työpaikan tapahtumiin syytön, olin ajatellut firman parasta ja toiminut esimieheni pyytämällä tavalla. Osa ilmoitti suoraan minun yliopisto-opintoni loukkaavan. Muutama ihminen sanoi minulle, että olen liian älykäs eikä se sovi. Ja että maailmankuvani on liian erilainen, olen humanistihippi enkä sovi sen vuoksi alalle. Kuten kunnon juorut, niin tälläkin kertaa, kyse oli lähinnä väärinkäsityksistä ja -ymmärryksistä, ennakkoluuloista, siitä ettei minuun haluttu edes tutustua. Väite edellisestä esimiehestäni tekemästä seksuaalinen häirintä -ilmoituksestakin oli oletettavasti lähtenyt liikkeelle siitä, että olin kutsunut erään toisen ihmisen toimintaa seksistiseksi. 

Negatiivisia seurauksia on toki ollut paljon. Myös nykyiset työkaverini tietävät viesteistä, mutteivät siitä, kuinka niiden kirjoittaja on itsekin myöntänyt viestit valheellisiksi ja pyytänyt anteeksi. Parempi laiha sopu kuin lihava riita, sanoisi mummoni. Minusta on kiusallista kulkea metrolla. Tietenkin myöskin se, että työhistoriani näyttää kovin repaleiselta.

Positiivista sen sijaan on, että pääsin maaliskuun alussa oman alan hommiin ja lähes unelmatyöpaikkaan. Olin työpaikassa, jonka kehtasi sanoa ääneen ja jota ihmiset pääasiassa arvostavat. Sain säännöllisen päivätyön paremmalla palkalla. Kyseisestä työpaikasta on paljon enemmän hyötyä tulevaisuuden työnhaussa. Työkaverini olivat ihania ja ajattelevia ihmisiä. Kukaan ei enää loukkaantunut mielipiteiden kertomisesta. Kevään aikana myös tulevaisuudensuunnitelmani kirkastuivat ja tein loppuelämääni vaikuttavia päätöksiä. Olen onnellinen, etten jäänyt läpimätään työyhteisöön, joka aiheutti henkistä pahaa oloa ja fyysisiäkin oireita.

En voi kuin ihmetellä, ovatko entiset työkaverini ja esimieheni oikeasti niin käsittämättömän ajattelemattomia, etteivät tajua voivansa joutua tekemisiin kanssani joskus myöhemmässä elämänvaiheessa. Mitä jos he hakevat joskus työpaikkaa, jossa minä olen vastuussa rekrytoinnnista? Tai jos laittavat lapsensa paikkaan, jossa minä olen töissä? Entä jos olen joskus itse päättämässä työpaikkani vartioinnista? Ajattelevatko he, että katoan pääkaupunkiseudulta ja sen työmarkkinoilta lopullisesti? Suomi ja Helsinki ovat pieniä paikkoja. Tulemme aivan varmasti törmäämään tulevaisuudessakin. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää, sanotaan, näin tulee varmasti käymään. Voin ehkä antaa joissain tilanteissa anteeksi, mutta unohtamaan en tällaista pysty.

Koin silloin, ja koen edelleen, että kyseisiä tapahtumia voidaan pitää työpaikkakiusaamisena. Kohtelu oli jatkuvaa ja jossain määrin järjestelmällistä. Minua arvosteltiin peruustettomasti ja sillä saatiin aikaan maineen tahriintumista. Esimiehelläni olisi ollut velvollisuus puuttua tilanteeseen saadessaan kuulla minulta asiasta, oikeastaan hänen olisi tarvinnut oma-aloitteisesti tarkkailla tilannetta ja tehdä ennaltaehkäiseviä toimia. Lisää epäasiallisesta kohtelusta voi lukea työhallinnon sivuilta.

Toivon kuitenkin, että Palmia on saanut rivinsä järjestykseen, eikä tällaista tapahdu enää. Vastaavanlaista kohtelua ja höykytystä kun en toivo kenellekään. Ehkä porukka hitsautuu yhteen ja siitä tulee entistä vahvempi ja yhteiset koettelemukset alussa osataan kääntää voitoksi. Toivon, että tulevaisuudessa Palmia on työntekijöilleen paljon parempi paikka kuin se oli talvella 2013-14.

PS. Terkkuja Palmian väelle sinne toimistolle. Kuulemani mukaan kun luette kaikki Palmiaa koskevat nettikirjoittelut. Samoin terveisiä niille, jotka itsensä tästä tekstistä tunnistavat. Tapaamme vielä joskus!