EKONOMISTINTIE

Otaniemi, tuo Suomen köyhimmän postinumeron alue ja teekkarien asuinsija, sai tänäänkin tuntea humanistisen tuulahduksen nauttiessani aurinkoisesta sunnuntaipäivästä sen kaduilla. Muistan kun ensimmäisen kerran vierailin Otaniemessä yksinäni, ajoin Oulunkylästä bussilla nro 550 ostarille ja siitä olisi pitänyt kävellä Teekkarikylään. Oli pimeää, mitään älykännyköitä navigointimahdollisuuksineen ei ollut ja niinpä eksyin. Vaikka tiesin silloin, mitä katuja pitkin olisi pitänyt kävellä, niin hankaluuttahan asiaan toi se, että mitään kadun nimiä ei näkynyt. Ilmiö johon olen kyllä törmännyt valitettavan usein.

Nykyään eksyminen Otaniemessä ei enää ole ihan niin todennäköistä ja kadunnimetkin ovat tulleet tutuiksi. Tänään kuitenkin huomasin valitettavan ärsyttävän ilmiön: joku idiootti oli käynyt teippaamassa omia hassun hauskoja kadunnimiä niiden virallisten nimikylttien päälle. Jumalauta!

                                          Otakaari on muuttunut Rahakaareksi 

                                              

Kuinka vähä-älyinen idiootti pitää olla, että menee sotkemaan katukylttejä tällaisella jutulla? Ovatko kyseessä kateelliset kauppatieteilijät, joiden tilat käsittääkseni Aaltoyliopiston kampusmallin mukaan muuttavat Otaniemeen ja nyt protestoidaan sitä, kuinka kadut on nimetty enempi tai vähempi insinöörihenkisiksi? Jotenkin olisi hankala uskoa, että teekkarit itse haluaisivat sotkea oman alueensa katukylttejä. Vaikka kyllähän jäynän piikkiin aina laitetaankin monenlaista pikkujekkua. Voihan olla, että teekkarit haluavat näin joko toivottaa kauppatieteilevät ystävänsä tervetulleiksi tai sitten pelkäävät koko Otaniemen muuttuvan pelkäksi kauppishöpöilyksi. Aika sama minulle kuka ja miksi mutta mielestäni tämä on vain osoitus huonosta huumorintajusta. Nämä katukyltit voivat olla monille tarpeellisia. Kävellen kadun oikea nimi on helppo selvittää, mutta autoillessa hieman hankalampi. Lisäksi näiden kylttien putsaaminen saattaapi muuten olla aika hankalaa. Ja kuka sen tekee? Tarrojen liimajatko muka? Vai kaupunki? Järjenköyhyyttä, sanon minä, järjenköyhyyttä.

PULUMUMMOT

Yksin kotona 2 -elokuvassa oli se nainen, joka syötti puluja puistossa, Pulumummo. Nainen joku lopulta pelasti Kevinin rosvojen kynsistä. Pelottava hahmo. Vastaavanlaisiin pulumummoihin (jotka kuitenkin ovet poikkeuksetta olleet miehiä) olen törmännyt viimeisten kuukausien aikana Steissillä.

En vaan voi sietää sitä, että lokkeja ruokitaan. Se on ärsyttävää. Kauppatorilla ja Narinkkatorilla lokit ovat jo aiheuttaneet ongelmia, kun ihmiset eivät uskalla kävellä jäätelöiden tai ruokien kanssa ilman pelkoa lokkien hyökkäyksestä. Ongelma on sen kokoinen, että Kauppatorille on suunniteltu verkkoa lokkien takia, vai onkohan sinne jo jotain asennettukin, ja Kampin keskuksessa on kylttejä, jossa lokeista varotetaan. Silti ihmiset syöttävät lokkeja. Ja väittäisin, että jossain vaiheessa paikalle ryömivät myös rotat ja muut jyrsijät.

Jokin aika sitten odotin bussia Elielin aukiolla. Mies tuli istumaan viereiselle penkille hampurilaisen kanssa ja alkoi heitellä lokeille hampurilaisen paloja. Pyysin miestä lopettamaan, koska lokit alkoivat parveilla myös minun ympärilläni. Mies pomppasi räksyttäen ylös penkistä. Hän halusi tukea suomalaisia lokkeja ruokkimalla niitä, koska Suomen hallitus on läpimätä ja Eritreassa on Ebola. Sillä aikaa, kun mies oli kävellyt luokseni, lokit olivat lähestyneet miehen loppua mäkkäripussia ja kiskoneet sen alas penkiltä. Vahingonilo on kyllä se kaikkein puhtain ilo. Mies tosin uhkasi teurastaa lokit siihen paikkaan. Tässä tilanteessa olisin suonut lokkien saaneen myös ranskikset. Mies kuitenkin ehti aarteensa pelastaa ja pakkasi loput eväät reppuunsa ja poistui paikalta.

Samaisessa paikassa viikkoa aikaisemmin mies murusteli patonkia ja levitteli sitä pitkin bussilaitureita. Tässäkin tilanteessa pyysin, ettei mies ruokkisi lokkeja. Hän kuitenkin halusi jatkaa patongin levittelyä, koska yksi lokeista nilkutti ja tälle tartti saada ruokaa. Kuitenkin, kuten arvata saattaa, kaikki muut lokit olivat nopeampia, eikä se nilkuttaja saanut yhtään. Mies oli ihmeissään, kun lokit yrittivät seurata tätä bussiin ja hän joutui hätistelemään niitä muualle. Ei minusta lainkaan yllättävää.

Eikä siitä nyt niin kovin kauan ole, kun joku oli murentanut leipää valmiiksi pussiin ja kaatoi sitten koko pussillisen niitä muruja kerralla junalaiturille. Lokit, pulut ja kaikki muutkin steissin eläinasukkaat sinkosivat salamana paikalle. Varmasti oli hirvittävän kivaa niillä, jotka samaisella laiturilla junaa odotti.

Lintulaudat, talipallot yms ovat mielestäni ihan kivoja. Mutta lokkien ruokkimista keskellä kaupunkia en vain siedä.

ÄLÄ OPETA NIIN KUIN ME OPETAMME

Tänä syksynä aloitin opettajan pedagogiset opinnot. Useat ihmiset sanoivat ennen opintojen alkua, että kyse on aikaavievästä ja rankasta vuodesta, jossa lukujärjestyksen mukaan tahkotaan luentoja ja ryhmiä tuntikaupalla päivässä. Näin se on jossain määrin ollutkin. Mutta oikeestaan valmis lukujärjestys ja selkeät tehtävät olisivat lopulta olleet enemmänkin toivottuja.

En voi kuin ihmetellä, miten laitoksella, jossa pitäisi opettaa opiskelijoita opettamaan, voidaan olla niin sekaisin. Onko tarkoitus laittaa opiskelijat käymään vuosi, joka on suoraan case-esimerkki siitä, miten opettamista ei tule järjestää?

Jo alkuun ilmoitettiin, että opintojen kanssa ei sitten voi tehdä muuta samalla. Ei töitä, ei muita opintoja, eikä välttämättä edes minkäänlaista sosiaalista elämää. Laitoksella suorastaan pyritään tähän. Aikatalut ilmoitetaan viime tipassa ja niitä muutellaan pitkin matkaa. Kesken kurssia saattaa ilmetä pakollisia ylimääräisiä suorituksia. Luennot on ripoteltu pitkin viikkoa ja pitkin päivää ja opetustiloja vaihdetaan lennosta. Puhumattakaan siitä, että tenttikirjoja ei ole kuin murto-osalle kurssilaisista, moodle saattaa kaatua tai ylikuormittua kesken tentin ja kurssit ovat ahdettu liian täyteen tilojen ja opetettavien asioiden suhteen. Jos yrittää pyytää aikatauluja etukäteen saataviksi, saa vastauksena, että teitähän varoitettiin. Kun vetoaa työvuorosuunnitteluun, käsketään ottaa lainaa tai elää niukemmin. Muistutetaan, että opinnot ovat oma valinta ja että tästä on varoitettu etukäteen. Opintoja voidaan myös aivan surutta järjestää silloin, kuin muu yliopisto on lomalla. Opiskelijoilta vaaditaan joustamista, opetukseen ilmoittautumista hyvissä ajoin, kykyä suoriutua välillä uskomattomistakin määristä samanaikaisia yllättäen ilmenneitä dl:ja. Mutta näitä samoja piirteitä ei missään määrin vaadita laitokselta!

Perusharjoittelu alkaa  kahden viikon päästä. Harjoitteluun tuli ilmoittautua jo joskus elokuussa ja vaadittavat edeltävät opinnot tuli olla kasassa ennen ilmoittautumista. Kun viimein sain tiedon siitä, mihin kouluun menen opettamaan, samaisessa viestissä ilmoitettiin minulle opetettavaksi aineeksi ihan joku muu kuin mitä olen opiskellut. Selvisi kyllä, että tämä oli virhe. Mutta siten sain kuulla, ettei opetettavan aineeni, siis sen oikean, kursseja mene harjoittelun aikana kovinkaan paljoa, vaan kursseja olisi ollut lähinnä tarjolla siitä tulevasta toisesta aineestani, jossa en kuitenkaan saa harjoitella, kun kaikki opinnot eivät ole kasassa. En siis voi harjoitella aineessa mutta voisin toimia, ja olenkin toiminut, kyseisen aineen viransijaisena.

Ja sitten on tietenkin hyvä muistaa se, että läsnäolopakko on läsnäolopakko, mitään hyväksyttävää syytä poissaoloon ei ole. Oli se sitten oma tai vaikka lapsen sairaus, ansiotyö tai mikä muu hyvänsä. Itse olin syyskuussa kuusi päivää sairaslomalla. Käytännössä siis opinnoista poissa neljä. Tässä ajassa ehdin pudota yhdestä ryhmästä ja hankkia itselleni lisätehtäviä. Ei auttanut sairaslomatodistukset tai selittelyt. Eikä kyllä muuten auttanut toipumistakaan asiasta stressaaminen. Onneksi ihana lääkäri sai vakuutettua sairausloman tarpeellisuudesta.

Kaikesta huolimatta tiedän haluavani opettajaksi. Jos tällainen vuoden pelleily on pakko kestää, niin sitten kestetään. Ja vuodenhan seisoo vaikka päällään. Onneksi tätä päällä seisontaa ei kuitenkaan ole enää jäljellä kuin noin7 kuukautta.

A-LUOKAN VITSI

Että sellainen metro- ja ratikkalakkopäivä sitten. Onneksi se ei meitä espoolaisia niin pahasti hetkauttanut. Samassa vartissa sitä suhauteltiin Länsiväylää pitkin keskustaan kuin aina ennenkin. Eikä edes missään ruuhkabussissa. Vähän tietysti harmitti se, että Steissiltä ei kylmänä aamuna voinut mennä metrolla Kaisaniemeen ja sisäkautta yliopistolle, mutta kyllähän siinä väsymys kaikkosi kun kirpsakassa syysaamussa tallaili. Valitsin reitin oikein niin, että olisin nähnyt anarkistien ääliöintiä bussien seassa. Olin kuitenkin Rautatientorilla 7.50 ja se taisi olla hieman liian aikaista rähinöinnille.

Niin, anarkistit. Voi saakeli mitä pelleilyä! Mistä näitä ihmisiä oikein tulee? JHL:n lakon tarkoitus ei kai kuitenkaan ollut haitata ihmisten työmatkoja aivan hirvittävästi. Pointti taisi kai enemmän olla siinä, että korvaavat liikennejärjestelyt maksoivat kaupungille paljon enemmän kuin ne normaalit metrovuorot. Sitten tällaiset rähisijät päättävät vain mennä ja häiriköidä tätäkin liikennettä. Ei Helsingin kaupungin johtoa, vaan normaalien ihmisten työssäkäyntiä. Voin myöntää, ettei minulta, sattuneesta syystä, tälle lakolle kauheesti sympatiaa heru, mutta lakkoilua, edes korpilakkoilua, vastaan minulla ei ole mitään. Ääliöintiä vastaan sen sijaan on paljonkin. On myös syytä muistaa, että tällaisella anarkistien toikkaroinnilla vietiin huomio oikeelta asialta ja lakolta.

Kuppini meni totaalisesti nurin siinä vaiheessa kun luin Nyt:n jutun anarkistien A-ryhmästä. Ensinnäkin, he eivät toimi Helsingin yliopiston tiloissa. Eivät. Kuinka vaikeaa se on käsittää? Yliopisto ja ylioppilaskunta eivät ole sama asia. Vaikka tämä toki saattaa olla myös toimittajan erhe. Ja kauankohan toimivat tämän jälkeen myöskään ylioppilaskunnan tiloissa. Ylioppilaskunta kun on määritellyt sen piirissä toimivien järjestöjen säännöissä sen, ettei järjestö voi toimia lain tai hyvien tapojen vastaisesti. Säännöt voi halutessaan lukea vaikka täältä. Toivon todella, että tästä tulee heille sanomista ja paljon! Oikeastaan haluaisin ylioppilaskunnassa avattavan keskustelun siitä, pitäisikö tällainen järjestö erottaa jäsenyydestä, jolloin se menettäisi tilat ja avustukset. Mielestäni tässä on kyse nimittäin myös yliopiston ja ylioppilaskunnan maineesta. Tai ainakin muiden yliopistolaisten ja ylioppilaskuntalaisten maineesta. Enkä halua kenenkään millään ajatuksen tasolla linkittävän minua näihin häiriköihin, vain koska opiskelemme samassa paikassa.

Ja sitten se, että jos on pakko lehteen asti toitottaa sitä, kuinka toiminta on omilla nimillä ja naamoilla tapahtuvaa, niin sitten sen kanssa olisi hyvä olla sitä. Eikä vetäistä sitä huivia naamalle, kun paikalle tulee median edustajia. Totta helvetissä sinne tulee! Vai uskoiko joku oikeesti voivansa estää julkisen liikenteen kulkemisen ilman, että asia päätyisi tiedotusvälineisiin? Pitäisikö ehkä miettiä, onko aatteessa jotain vikaa, jos työnantaja ja naapuri ei saa missään nimessä tietää?

Tänä syksynä on edustajistovaalit. Ennen kuin äänestän ketään, haluan kuulla ehdokkaan mielipiteen siitä, miten tämä A-ryhmän kanssa aiotaan menetellä.

RAIVOTAR KIITTÄÄ

Kovin usein ei tässä blogissa ole kiitoksia jaettu, nyt jaetaan. Nämä kaikki, joille kiitokseni menevät, ovat minulle täysin etukäteen tuntemattomia ihmisiä, ja sellaisiksi jäävätkin. Kohtaamiset ovat yhtä lukuun ottamatta tältä kesältä.

Muutamia vuosia sitten tykkäsin syödä työpaikalla lounaaksi S-marketin lihapullia ja muusia. Työpaikan vaihdon jälkeen en tuota enää harrastanut. Jostain syystä tämä kyseinen ruoka tuli tänä kesänä mieleeni, kun mietin, mitäs sitä taas työvuoron aikana voisi syödä. Kävelin lähimpään S-markettiin. Pettymys oli suuri, kun tiskin takana ollut poika kertoi, että tarjolla olisi vain muusia ja nakkikastiketta. Sitä en halunnut. Poika lupasi laittaa seuraavaksi päiväksi minulle lihapullia. Niin vissiin, ajattelin, mutta lupasin tulla seuraavana päivänä takaisin. Ja yllätys oli melkoinen, kun seuraavana päivänä tarjolla tosiaan oli lihapullia. Ilostuin. Sama poika kertoi laittaneensa ne ihan minua varten. Totta tai ei, niin olihan se nyt hauskaa kuulla. Päätin laittaa asiasta S-markettiin kiitokset. Parin tunnin päästä sähköpostiini oli vastattu. Kiitokseni oli ohjattu kyseiselle pojalle ja tälle luvattiin myös lähettää leffaliput. Ehkä pieni teko kyseiseltä lihatiskin pojalta mutta minulle tästä jäi äärimmäisen hyvä mieli.

Yksi lämmin kesäyö yritin kirjoittaa kotona esseetä. Kello lähenteli puolta yötä mutta avoimesta ikkunasta kantautui asuntooni julmetunmoinen meteli. Bileet olivat alkaneet joskus aikaisin illalla ja jatkuneet jo useita tunteja. Kyse ei ollut mistään kerrostalojuhlista, vaan lähistöllä olivat käynnissä kunnon bileet kunnollisella äänentoistolla. Ihmisten määrä oli oletettavasti lähempänä sataa kuin kymmentä. Päätin lopulta olla ikävä ihminen ja soittaa hätäkeskukseen häiritsevästä metelistä. Ja miten ihanan päivystäjän kanssa sainkaan jutella! Muutamaan otteeseen kyllä epäilin soittaneeni väärään numeroon. Olin soittaessani ollut kiukkuinen ja äsyyntynyt metelistä, mutta päivystäjäpoika sai minut nauramaan. Myöskin tällä kertaa lähetin palautetta ja sain vastauksen parissa päivässä. Kirjoitin, että oisin halunnut lähettää lämpimiä pullia, mutta koska se ei ollut mahdollista, laitan matkaan vain lämpimät kiitokset, kyseinen puhelu kun pelasti koko illan. Kiitokseni luvattiin välittää kanssani jutelleelle päivystäjälle ja tämän esimiehelle. Toivon, että p*skana päivänä lähettämäni palaute lämmittäisi edes hieman.

Seuraava kiitokseni menee eilen teatterissa vieressäni istuneelle miehelle. Reissua oli suunniteltu jo loppukeväällä ja olin pyytänyt kyseisen illan vapaaksi. En edes tiedä, mistä kaikki se draama lopulta syntyi, mutta vieressäni istunut mies otti asian kovin tyynesti. Hän olisi voinut hakea vahtimestarin paikalle tai ärähtää. Hän ei tehnyt sitä. Sen sijaan hän jutteli kanssani mukavia eikä kiinnittänyt muihin mitään huomiota, antoi myrskyn raivota ja sodan pauhaa. Kun pahoittelin tilannetta, hän vain naureskeli, että kohtalaisen tuttua se hänelle on. Lähtiessään hän kuiskasi minulle jotain, jonka aion kyllä muistaa. Olisin halunnut vastineeksi sanoa, että toivottavasti hänen tyttärensä tietää, kuinka onnekas on, mutta mies poistui ennen kuin ehdin. Anteeksi kerkesin pyytää, en kiittää, mutta toivon kiitokseni löytävän kuitenkin perille.

Viimeisenä haluan jakaa kiitokseni eräälle hieman vanhemmalle tapaukselle, Suklaapojalle, jonka kanssa tiemme kohtasivat hetkeksi muutamia vuosia sitten hänen työpaikallaan. Lähetin hänelle silloin kiitokseksi suklaata, josta hän nimensäkin sai. Myöhemmin kuulin kyseisen ihmisen päässeen poliisikouluun. Tästä olen iloinen. Koskaan en päässyt kasvokkain kiittämään, tai en uskaltanut, mutta toivon suklaiden ja laittamani kirjeen löytäneen perille. Samoin sen palautteen, jonka hänen esimiehelleen laitoin. Hän oli silloin vain töissä ja minä hänen työpaikallaan. Hänen ei olisi tarvinnut auttaa, auttoi kuitenkin. Hän teki niin paljon enemmän, kuin mitä koskaan olisin voinut pyytää. Jospa hän vain tietäisi, miten paljon siitä pienestä teosta oli minulle apua ja iloa. Toivon, että voisin joskus jakaa eteen päin edes hitusen siitä, mitä hän minulle antoi. Ja että joskus pääsisin kiittämään. Tällä kertaa uskaltaisin kyllä!

HÄVIKKIRUOKAA

Viime päivinä lehdissä on ollut juttua siitä, saako henkilökunta syödä kaupassa paistettuja tuotteita sulkemisen jälkeen. Juttu lähti liikkeelle Lidlin antamista potkuista. Sittemmin ainakin Iltalehti haastatteli muiden kauppaketjujen johtoa heidän näkökannastaan. Jutun voi lukea vaikka täältä.

Kuinka moni on edes miettinyt, miten hyvää tekee vaikka lihapiirakalle seistä koko päivän lämpimässä vitriinissä? Kuinka syömäkelpoinen se oikeasti edes enää on, kannattaako sitä illalla popsia. Isäni, leipuri, aikoinaan huomautti asiasta minulle. Jos menekki suuri, tätähän ei tosin pääse käymään, kun tuotteet eivät seiso lämpimässä tunteja. Tai kun elämäntapaintiaanit valittelevat kaupan heittävän pois päiväyksiltäänkin ihan hyvää ruokaa, niin moniko miettii dyykatessaan roskiksesta aarteita, että kyseinen lihapakettin on saattanut olla 10 tuntia lämpimässä, kun sen joku asiakas päättää jemmata karkkihyllyyn, ja tuote on pakko heittää roskiin. Kaikki ei siis aina ole miltä näyttää.

Olen kyllä ollut näkemässä myös sen, kuinka henkilökunta syö ja vie kotiin paistotuotteita illan päätteeksi. En tosin nykyisessä työssäni, vaan useita vuosia sitten. Tai niitä muuten rikkoituneita paketteja. Eräässäkin liikkeessä myymättömät paistotuotteet jaettiin pieniin pusseihin ja jokainen sai oman säkin kotiin vietäväksi. Sanoivat että lupa oli. Mielestäni ihana tapa muistaa työn raskaan raatajia. Itselleni on joskus kanta-asiakkaana eräässä myymälässä tarjottu sisältä raa´aksi jäänyttä pullaa syötäväksi, kun se olisi muuten mennyt roskiin. Hämmennyin.

Mutta sitten on tilanteita, jotka voitaisiin mielestäni hoitaa toisin...

Kun kananmunakennosta yksi kananmuna on rikki, menevät kaikki munat roskiin. Munia ei siis voi siirtää kennosta toiseen niin, että vain rikkinäinen menee roskiin. Ja miksi? Koska ei ole aikaa! Käsittämätöntä tuhlausta. Vain yhdessä kaupassa on ehjiä munia siirrelty samaan kennoon. Tämä oli silloin, kun tein tuon siirtelyn itse. Usein kaupoissa taas myydään erilaisia tuotteita monipakkauksissa. Jos joku ottaa pakkauksesta vaan sen yhden, koko paketti käyttökelpoisia tuotteita menee roskiin. Koska niitä ei vaan saa myydä yksittäin. Eikä niitä voida mitenkään jakaa, tai myydä, henkilökunnalle, ei edes vaikka kyse olisi juotavasta ja kaupassa sisällä armottoman kuuma. Eikä missään tietenkään kerrota, ettei paketteja saa rikkoa.

En pidä siitä, että syömäkelpoista ruokaa heitetään roskiin kiireen tai periaatteen takia. En tosin pidä roskisdyykkauksestakaan. Valitettavasti minäkään en voi, enkä kyllä edes halua, kovin usein niitä kananmunia siirrellä tai paketteja korjailla. Haluaisin, että asialle keksittäisiin jokin muu ratkaisu.

PALMIA=PULMIA!

Kun kaikki menee v*tuiksi...

Aloitin viime vuoden lokakuun lopulla metron järjestyksenvalvojana Palmialla. Kokemusta alalta oli siihen mennessä kertynyt 1,5 vuotta. Olin innoissani uudesta työpaikasta. Voi kuinka väärin ajattelin silloin, työsuhteeni Palmialla kun mudostui lopulta 4kk:n helvetiksi!

Työsopimukseni oli 60h/3vko. Kun sain ensimmäisen listan käteeni, listaan oli merkitty 107h/3vko. Olin ilmoittanut tarvitsevani keskiviikkopäiviä tenttipäiviksi. Eihän sopimuksen mukaan minun olisi tarvinnut tehdä kuin ehkä kaksi vuoroa viikossa. En saanut vapaita tenttipäiviä. Paitsi sitten joulukuussa, mutta sitä edelsikin niin kauhea työputki, ettei lukemisesta tullut mitään. Ihmisiä oli töissä liian vähän. Kun lasketaan alun koulutukset ja työt siihen päälle, niin tein 15vrk töitä ilman vapaata. Tässä vaiheessa minulla ei ollut edes työsopimusta, sillä kukaan ei ollut jaksanut sitä tehdä useista pyynnöistäni huolimatta. Kun sitten ensimmäinen vapaa koitti, piti lähteä toimistolle kahden tunnin sopimuksenallekirjoitusleikkiin. Tästä hyvästä luvattiin tunti vähennystä työstä, sitä en koskaan saanut. Vuorolistoissa ei myöskään koskaan ollut sitä sovittua tuntimäärää, vaan tunnit olivat aina reilustu yläkanttiin. Koulutuksissa sanottiin painokkaasti, ettei ole luvallista tehdä peräkkäin ensin iltaa ja sitten aamua. Omalla kohdallani ainakin soiteltiin ja kysyttiin, voisinko millään suostua, vedottiin yhteiseen hyvään. Jäi tekemättä. Sanomattakin on selvää, että opintopistettäkään ei kertynyt siltä ajalta, kun Palmialla olin. Kiitos siitä!

Oli aivan uskomatonta, miten paljon paskaa työkaverit toisistaan juorusivat. Itse päädyin juorujen päätähdeksi. Väitteet olivat aika rajuja. Tämä tuli omaan tietooni joulukuun alussa. Kerroin asiasta lähiesimiehelle, joka suunnilleen kohautti olkapäitään. Samaiselle ihmiselle työkaverini kertoi, omien sanojensa mukaan, kuka näitä juoruja levittää. Mitään ei siltikään tehty. Minulle sanottiin ihan suoraan, että työkaverini inhoavat minua eivätkä halua tulla auttamaan, jos jään pulaan, syövät mieluummin viimeisen palan pitsaa tai ovat juoksematta metroon, jos kyse on minusta. Myönnän, mietin vieläkin toisinaan, kävikö näin tilanteessa, jossa loukkasin polveni kesken työvuoron ja lääkäriasemalle pääsyyn meni kaksi tuntia. Yllättävän monen työkaverini mielestä ala kuitenkin on sellainen, jossa työkavereita saa kohdella huonosti, jossa ilkeily ja juoroilu kuuluu asiaan. Ettei pidä ottaa itseensä, jos joku haukkuu ja levittää paskaa selän takana. Ilmeisesti nämä ihmiset oikeesti uskovat tähän!

Joulun alla sain kutsun työntekijöiden yhteiseen fb-ryhmään. Liittyminen oli iso virhe. Ryhmä ei ollut muuta kuin täysin tulehtuneiden suhteiden taistelukenttä. Ihmisiä haukuttiin aivan surutta, porukalla saatettiin lynkata joku joka oli eri mieltä. Pääsin itse joukkolynkkauksen kohteeksi joka kerta, kun uskalsin jotain sanoa. Ja mikä jännintä, ryhmässä myös jaettiin vapaita työvuoroja! Kun uskalsin kommentoida tapaa hieman hassuksi, sain aikaan myrskyn vesilasissa. Niin lähiesimiehet kuin työkaverini puolustivat facebookia vuorojen jaossa. Fb oli kuulemma ikiaikainen ja hyväksi havaittu paikka vuorojen jakamiseen. Jep. Sitähän se varmaan oli. Ihanaa, että ihmisten muisti riittää 10 vuotta taaksepäin, fb kun on kuitenkin perustettu käsittääkseni vasta 2000-l alussa! Ikiaikaista, joopa joo.

Oma sivujuonensa oli eräs pieni aamukyytiepisodi. Vuodenvaihteen tienoilla aamukyytiä ajoi eräs kovinkin ystävällinen ihminen. Ensimmäisellä kerralla hän istui hiljaa sanomatta minulle sanaakaan. Yritin kysyä töistä yms, mutta sanaakaan ei tullut vastaukseksi. Väsyttää, ajattelin, niin käy meille kaikille joskus. Seuraavalla kerralla noustessani autoon, kyseinen ihminen käänsi radion kovalle. Jouduin jo pyytämään hieman pienempää volyymia. Kolmas kerta toden sanoi. Kyydissä oli minun lisäkseni eräs oikeasti mukava ihminen, jonka kanssa olimme olleet hieman erikoisessa tilanteessa edellisessä työvuorossa. Meitä molempia oli jäänyt mietityttämään asia. Autokyydissä ajattelimme sitten keskustella tästä, varsinkin kun itse olin asiaa kotona hieman selvitellyt. Kuski kuitenkin päätti toisin. Hän sanoi muutaman kommentin asiaan ja sattui olemaan väärässä. Kesken lauseeni hän käänsi radion täysille estäen keskustelumme. Kun pyysin laittamaan radion pois, ääntä tuli vain enemmän ja kaasujalka oli entistä painavampi. Päästyäni omaan kohteeseeni soitin autossa olleelle taistelutoverilleni. Hän kertoi radion hiljenneen saman tien kun poistuin kyydistä. Myöhemmin kuulin, että tämä ihanan rakas autokuski oli valittanut esimiehelleni kiukuttelustani ja ovien paiskomisesta. Samoin paljastui, että hän oli kehuskellut useille työkavereilleni, kuinka oli kohdellut minua huonosti. Esimiehen mielestä olimme kuitenkin vain kaksi riitelevää kakaraa. Kysyin, voisiko hän välittää kyseiselle kundille tiedon, että haluaisin keskustella asiasta ja sopia. Lupasi, mutta mitään yhteydenottoa en koskaan saanut. Myöhemmin kun yritin pyytää anteeksi, oli jälleen radion vuoro laulaa minua kovempaa.

Joulukuun lopussa palkanmaksu tökki huolella. Joku oli unohtanut ruksin ja niin moni jäi ilman oikeasuuruista palkkaa. Omalle tililleni piti tulla n. 600e, sain 7e. Kuulin tästä ensimmäisenä fb:n kautta jo ennen kuin sain oman palkkakuitin. Mitään tiedottamista asiasta työnjohdon suunnasta ei ollut. Koska omassa opiskelijan budjetissani 600e on aivan suunnaton summa, olin hieman kauhuissani. Soitin palkanlaskentaan, jossa sain kohtalaisen jäätävän kohtelun. Kuulemma kyse ei ole kuin parista sadasta eurosta, joita ei voida maksaa kuin vasta seuraavana palkkapäivänä. Hienoa. Joku oli siis ryssinyt paitsi rahojen maksamisen, myös oikeansuuruisen palkan laskemisen. Soitin esimiehelle, jonka kanssa lopulta saimme etsittyä puuttuvat työvuorot ja tunnit. Kysäisin vienosti, miksei asiasta voitu kertoa silloin, kun virhe havaittiin. Vastaus oli, surkuhupaisasti se, että niin moni oli soitellut asiasta, niin hänellä ei ollut aikaa kirjoittaa tiedotetta. Ehkäpä siihen tiedotteeseen olisi mennyt muutamia minuutteja, jonka jälkeen kaikki eivät olisi soitelleet. Hän kuitenkin lupasi minulle, että yrittää saada palkan maksuun ennen seuraavaa palkkapäivää. Saikin. Mutta vannotti minua olemaan kertomatta koko asiasta kenellekään. Niin kauan kuin olin Palmialla töissä, vain harva tiesi tästä. Nyt sillä ei ole nää väliä. Mutta on mielestäni aikamoisen naurettavaa vaatia, ettei tällaisesta saa kertoa.

Tammikuun alussa eräs kovinkin järkevä työkaverini päätti jostain syystä lähettää minulle fb:n kautta ilahduttavia viestejä. Emme olleet silloin, emmekä nykyäänkään, fb-kavereita, joten avautuminen tuli minulle täysin puskista. Edelleen noiden viestien lukeminen kirpaisee hieman. Viesteissä kerrottiin sama laulu siitä, kuinka kaikki inhoavat minua mutta uusina juttuina kuvioihin tuli mukaan muiden muassa se, että toiminnallani tapatan kaikki työkaverini. Viesteihin vedettiin mukaan myös muutamia täysin asiaan kuulumattomia ihmisiä uskomattomien väitösten kera. Olin, mm., kuulemma itse suureen ääneen julistanut tehneeni edellisestä esimiehestäni ilmoituksen seksuaalisesta häirinnästä (ja tätä en todellakaan ollut tehnyt!!!). Olin ryssinyt asioita kun en ollut saanut painittua kuutta riehuvaa ihmistä ulos metrosta, vaan olin tarvinnut siihen apua. Olin sanonut sitä ja tätä, tehnyt ja jättänyt tekemättä asioia. Viestien sisältö oli 99% täyttä p*skaa. Siihen yhteen prosenttiin voidaan laskea kuuluneeksi se, kuinka olen v*tun idiootti. Tuo kun on subjektiivinen näkemys. Lopuksi minua kiellettiin näyttämästä viestejä kenellekään tai saisin syytteen viestintäsalaisuuden loukkaamisesta. Soitin viestit saatuani esimiehelleni. Seuraavana päivänä sain soiton, jossa pyydettiin lähettämään viestit sähköpostilla. Lähetin. Tyrmistys oli valtava, kun kuulin kuinka laittamani sähköposti oli sitten levitetty kyseisen lähiesimiehen toimesta n. 10 muullekin henkilölle. Ja vielä aivan tietoisesti. Jälkikäteen kuulin myös, että työkaverini, joka viestit laittoi, oli itse levittänyt viestit nettiin ja kehuskellut asialla. Viestit levisivät siis silloisten kuten myös nykyisten työkavereideni luettavaksi. Kaksi muuta työkaveriani päätti myös lähetellä viestejä tuohtuneina siitä, että olin kertonut asiasta esimiehelle. Molempien laittamat viestit olivat sävyiltään loukkaavia ja jopa uhkaavia. Esimieheni kehotti tekemään poliisille ilmoituksen kunnianloukkauksesta. En tehnyt.

Juttelin kaikesta tästä sotkusta esimiehen kanssa. Hän kertoi, kuinka metrossa on aina ollut huono yhteishenki ja kuinka tällainen tilanne oli odotettavissa. Kun kysyin, miksei koulutuksissa tehty mitään ennaltaehkäisevää, jos kerran tämä oli odotettavissa, hän vain kohautti olkapäitä. Kysyin, voisiko tässä vaiheessa yrittää tehdä jotain korjausliikkeitä, sama olkapäiden kohautus. Yritin ehdottaa, voinko itse miettiä, millä tavoin tilannetta voitaisiin parantaa, sain vastaukseksi sen, ettei hän voi luvata toteuttaa ideoitani. Mietin asioita. Kävin kirjastossa lukemassa useita kirjoja, luin uskomattoman määrän asiaa netistä, kysyin muilta. Paljon oli ideoita. Ne eivät koskaan päätyneet omaa kotikonettani pidemmälle. Uskon kuitenkin voivani käyttää niitä joskus myöhemmin. Eräs lause, joka minulle asian tiimoilta lausuttiin, on syöpynyt ikuisesti muistiini. "Kun on paljon nuoria ihmisiä töissä, he viettävät paljon vapaa-aikaa yhdessä ja panevat ristiin, siitä syntyy ongelmia!". Ketään työkavereistani en pannut mutta jotenkin kaikkiin ongelmiin nähtiin syyksi seksin harrastaminen.

Tammikuun lopussa oli vuorossa koeaikakeskustelu. Keskustelu järjestettiin työkohteessa, niin että minä hetkenä tahansa olisin voinut joutua keskeyttämään tilaisuuden tai kuka tahansa olisi voinut tulla sisään. Tekemässäni työssä ei kuulemma ollut valittamista. Esimiehen mielestä olin kuitenkin hieman kärkäs ja kipakka työkavereitani kohtaan. Joku lähiesimies oli myös loukkaantunut siitä, että olin esittänyt oman mielipiteeni ja jossain vaiheessa olin kyseenalaistanut asiakkaan käskyn. En voi kuin ihmetellä, miten pikkusieluinen ihmisen täytyy olla, jos loukkaantuu alaisen mielipiteestä. Tai miten joku voi päättömästi noudattaa muiden ohjeita kyseenalaistamatta mitään. Kun sitten yritin kysyä, keistä ja mistä tilanteista oli kyse, en saanut mitään vastausta. Tai sain, mutta vastaus oli "en muista, en tiedä". Olisin halunnut pyytää anteeksi. Nyt se ei käynyt. Olisin keskustelun aikana halunnut myös jakaa positiivista palautetta. Esimiehellä ei kuitenkaan ollut aikaa kuunnella. Nämä etukäteen vaivalla miettimäni palautteet ovat nekin jääneet vain tietokoneeni muistiin.

Minulle myös selvisi, että lähiesimies, johon olin luottanut, oli levitellyt kertomiani asioita eteen päin, vaikka minä olin luullut kyseessä olleen luottamuksellinen keskustelu. On mahdotonta tietää, keille kaikille asioista on puhuttu. Minua koskevia asioita oli myös vuodettu muille työntekijöille. Todella ammattimaista toimintaa. 

Helmikuun lopulla minun ja Palmian tiet sitten erkanivat. Sitäkään ei tosin voitu hoitaa kovin kunnialla. Esimies tuli kohteeseeni hakemaan avaimiani. Kun lähdin vaihtamaan vaatteita, lähetti hän erään miespuolisen lähiesimiehen mukaani. Siinä sitä sitten vaihdettiin housuja ja paitaa, kun toinen tölläsi vierestä. Kun sitten omissa vaatteissani jäin lippuhalliin hetkeksi seisomaan ja ihmettelemään, kyseinen esimies tuli ilmoittamaan minulle, että minun olisi syytä poistua koko aseman tiloista.

Tarina ei kuitenkaan lopu tähän. Olin yhteydessä liittoon  kaikesta tästä. Olin yhteydessä myös erääseen Palmian ylempään toimihenkilöön, joka kuunteli asiani ja pyysi saada saman sähköpostilla. Lähetin. Hän sanoi, että juttelisi mielellään myös sen liiton edustajan kanssa, jonka kanssa olin jutellut. Käsittääkseni ei jutellut. Kyseinen toimihenkilö lupasi olla yhteydessä minuun. Ei ollut, joten lähetin tiedusteluviestin. Sain vastauksen, ettei hän voi tutkia asiaa, sillä mukana on ollut liiton lakimies. Ei sitten, totesin. Kerroin hänelle olevani yhtedessä sitten työsuojeluun ja viime kädessä poliisiin. Jo alkoi tulla vastausta. Vastaus oli kuitenkin se, ettei Palmialla missään kohtaan ole tehty mitään virhettä, vaan kaikki toiminta on ollut asiallista. Hauskinta tässä on, että esimiehenihän oli alunperin kehottanut tekemään kunnianloukkausrikosilmoituksen. Ja nyt sitten toiminta olikin asiallista.

Miksi ihmeessä työkaverini sitten suhtautuivat minuun alunperinkin vihamielisesti? Osa syynsä varmaan oli edellisellä työpaikallani sattunut ikävä tapahtuma, joka oli kaikkien tiedossa. Itse olin kuitenkin aiemman työpaikan tapahtumiin syytön, olin ajatellut firman parasta ja toiminut esimieheni pyytämällä tavalla. Osa ilmoitti suoraan minun yliopisto-opintoni loukkaavan. Muutama ihminen sanoi minulle, että olen liian älykäs eikä se sovi. Ja että maailmankuvani on liian erilainen, olen humanistihippi enkä sovi sen vuoksi alalle. Kuten kunnon juorut, niin tälläkin kertaa, kyse oli lähinnä väärinkäsityksistä ja -ymmärryksistä, ennakkoluuloista, siitä ettei minuun haluttu edes tutustua. Väite edellisestä esimiehestäni tekemästä seksuaalinen häirintä -ilmoituksestakin oli oletettavasti lähtenyt liikkeelle siitä, että olin kutsunut erään toisen ihmisen toimintaa seksistiseksi. 

Negatiivisia seurauksia on toki ollut paljon. Myös nykyiset työkaverini tietävät viesteistä, mutteivät siitä, kuinka niiden kirjoittaja on itsekin myöntänyt viestit valheellisiksi ja pyytänyt anteeksi. Parempi laiha sopu kuin lihava riita, sanoisi mummoni. Minusta on kiusallista kulkea metrolla. Tietenkin myöskin se, että työhistoriani näyttää kovin repaleiselta.

Positiivista sen sijaan on, että pääsin maaliskuun alussa oman alan hommiin ja lähes unelmatyöpaikkaan. Olin työpaikassa, jonka kehtasi sanoa ääneen ja jota ihmiset pääasiassa arvostavat. Sain säännöllisen päivätyön paremmalla palkalla. Kyseisestä työpaikasta on paljon enemmän hyötyä tulevaisuuden työnhaussa. Työkaverini olivat ihania ja ajattelevia ihmisiä. Kukaan ei enää loukkaantunut mielipiteiden kertomisesta. Kevään aikana myös tulevaisuudensuunnitelmani kirkastuivat ja tein loppuelämääni vaikuttavia päätöksiä. Olen onnellinen, etten jäänyt läpimätään työyhteisöön, joka aiheutti henkistä pahaa oloa ja fyysisiäkin oireita.

En voi kuin ihmetellä, ovatko entiset työkaverini ja esimieheni oikeasti niin käsittämättömän ajattelemattomia, etteivät tajua voivansa joutua tekemisiin kanssani joskus myöhemmässä elämänvaiheessa. Mitä jos he hakevat joskus työpaikkaa, jossa minä olen vastuussa rekrytoinnnista? Tai jos laittavat lapsensa paikkaan, jossa minä olen töissä? Entä jos olen joskus itse päättämässä työpaikkani vartioinnista? Ajattelevatko he, että katoan pääkaupunkiseudulta ja sen työmarkkinoilta lopullisesti? Suomi ja Helsinki ovat pieniä paikkoja. Tulemme aivan varmasti törmäämään tulevaisuudessakin. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää, sanotaan, näin tulee varmasti käymään. Voin ehkä antaa joissain tilanteissa anteeksi, mutta unohtamaan en tällaista pysty.

Koin silloin, ja koen edelleen, että kyseisiä tapahtumia voidaan pitää työpaikkakiusaamisena. Kohtelu oli jatkuvaa ja jossain määrin järjestelmällistä. Minua arvosteltiin peruustettomasti ja sillä saatiin aikaan maineen tahriintumista. Esimiehelläni olisi ollut velvollisuus puuttua tilanteeseen saadessaan kuulla minulta asiasta, oikeastaan hänen olisi tarvinnut oma-aloitteisesti tarkkailla tilannetta ja tehdä ennaltaehkäiseviä toimia. Lisää epäasiallisesta kohtelusta voi lukea työhallinnon sivuilta.

Toivon kuitenkin, että Palmia on saanut rivinsä järjestykseen, eikä tällaista tapahdu enää. Vastaavanlaista kohtelua ja höykytystä kun en toivo kenellekään. Ehkä porukka hitsautuu yhteen ja siitä tulee entistä vahvempi ja yhteiset koettelemukset alussa osataan kääntää voitoksi. Toivon, että tulevaisuudessa Palmia on työntekijöilleen paljon parempi paikka kuin se oli talvella 2013-14.

PS. Terkkuja Palmian väelle sinne toimistolle. Kuulemani mukaan kun luette kaikki Palmiaa koskevat nettikirjoittelut. Samoin terveisiä niille, jotka itsensä tästä tekstistä tunnistavat. Tapaamme vielä joskus!

KUN EN MINÄ NIIN EI MUUTKAAN

Muutama viikko sitten Hesarissa oli juttu vantaalaisesta pariskunnasta, jonka häät maksavat 22e minuutilta. Jutun voi lukea täältä. Morsiamella on kaksi hääpukua, on bändiä, videokuvaajaa ja kortitkin maksavat puolikkaan tonnin. Kokonaisbudjetti pariskunnalla on 16 000e. Ja sen summan he ovat hankkineet itse säästämällä molemmat 1,5 vuoden ajan 600e palkoistaan. No miksikäs ei! Luin joskus aiemmin keväällä sattumalta kyseisten ihmisten hääblogia. Jos en aivan väärin muista, oli hääkustannuksien kattamiseksi otettu ylimääräinenkin työ. 

Nyt olen seurannut kavereideni mielipiteitä kyseisestä lehtijutusta. Kiukuttaa. Osa on sitä mieltä, että rahoilla olisi pitänyt hankkia asuntolaina eikä törsätä häihin. Ettei noin paljon maksavat häät voi tuoda kellekään onnea kuin statusmielessä. Pariskuntaa parjattiin törsäileviksi materialisteiksi. Kun itse yritin kommentoida jotain, alkuperäinen viestittelijä veti keskusteluun mukaan argumenteista parhaan: vanhempiensa aseman. Kertoo jotain siitä kypsyydestä, millä keskustelua käydään.

Luulin jutun jo jääneen taka-alalle, kunnes silmieni eteen pompsahti sama lehtijuttu uusilla kommenteilla. Tällä kertaa vaadittiin tulonjaon uudelleen järjestelyä, sillä eihän ole oikein, että osa kärsii puutteesta ja osa voi säästää itselleen unelmien häät. Yhyy, pahat porvarit pilettää. Mutta sitähän tässäkään ei otettu huomioon, että kuvaajalla, kampaajalla, meikkaajalla jne kyseinen pariskunta työllisti aika monta ihmistä! Eikö tällaisella juuri auteta niitä, joilla on muuten rahasta tiukkaa? Vai onko ainoa paikka rahoille valtion pohjaton kassa asuntoveroina? 

Eikä juttu ollut pelkkää kahden ihmisen häiden hehkutusta. Heidän ympärilleen oli koottu juttua häävakuutuksista, arvomaailman muutoksista yms. Juttu olisi jäänyt aika laimeeksi ilman kyseistä hääparia.

En koe, että se on minulta pois, jos joku käyttää häihinsä 16 000e. Siitä vaan. Raha on itse säästetty ja itse hankittu, miksi siis se olisi pakko käyttää asuntoon ja autoon. Jos joku tulee onnelliseksi sillä, että saa prinsessahäät hinnalla millä hyvänsä, niin eikö se ole tärkeintä? Onko kaikkien pakko asua siinä omakotitalossa koiran ja vajaan kahden lapsen kanssa? Ei minulla olisi varaa tällä hetkellä säästää 600e/kk. Ei vaikka kuinka kyseisen hääparin tavoin miettisin kaupareissulla hieman enemmän. Mutta on mielestäni hatunnoston arvoista, jos joku pystyy.

Alan hiljalleen kallistua siihen, että vaikka ihmiset näidenkin mielipiteiden takana ovat muutoin ihan mukavia, niin ehkä en halua pitää tällaisia kavereita fb:ssä enkä pahemmin olla muutenkaan heidän kanssaan tekemisissä.

KUPPI NURIN

Viime päivät ovat olleet vain pienten yksittäisten ärsytysten aikaa. Tänään kuitenkin kuppi meni nurin kaiken häsellyksen keskellä. Suurimman ärsytyksen aiheutti kirkuvat kakarat. Siis ei huutamisessa mitään mutta onko pakko kirkua! Lapset kirkuvat työpaikallani, kaupassa, bussissa ja lopuksi vielä lokitkin kadulla. Korvat eivät vaan kestä. Muutenkin törmäsin tänään uusiin ärsytyksen kohteisiin. Isä oli tyttärensä kanssa kaupassa. Tyttö oli sen ikäinen, ettei kokonsa puolesta enää mahtunut ostoskärryjen istuinosaan. Isä ratkaisi asian nostamalla tytön kärryjen osotospuolelle. Tämä olisi vähän niinkuin kiellettyä hygienia- ja turvallisuussyistä. Mutta tämäpä ei mennyt isälle jakeluun. Asiasta oli pakko alkaa kinaamaan keskellä kauppaa. Lopulta lapsi nostettiin pois kärryistä mutta istumaan penkkiin niin, että jalat penkissä ja peppu siinä mistä kärryistä noin yleensä pidetään kiinni. Siinä sitä vasta olisikin sattunut, jos kärryt olisivat kaatuneet. Myönnän, että vähän jopa oisin toivonut sitä. Toinen isä taas ei millään sulattanut sitä, ettei hänen kullannuppunsa saa pelata pelikoneella. Kauniita sanoja tuli vaihdettua. Siinä sitten isä joskus itkee, kun poika on uhkapelannut koko omaisuutensa ja isän omaisuuden.

Muutenkin muut ihmiset ovat viime aikoina tuntuneet idiooteilta. Lentokoneessa pariskunnan oli pakko änkeä koneeseen ensimmäisten joukossa ja sen jälkeen väärille paikoille. Ymmärrän, että se ikkunapaikka on jännä, kun tullaan yöllä ensimmäistä kertaa Suomeen, mutta se nyt vain oli minun paikkani. Ja tietenkin englannin kielen ymmärrystä ei siinä vaiheessa ollut minkään vertaa kun paikkaa olisi pitänyt vaihtaa. Hyvää lomaa vain heillekin, toivottavasti sataa ja on kylmä.

Muita ihmisiä voisi miettiä myös silloin, kun on pakko änkeä kaikkien nyyttien ja nyssyköiden kanssa bussiin ensimmäisenä vain ostamaan vuorokausiseutulippua. Eikö olisi paljon viksumpaa päästää ne matkakorttilaiset ensin sisälle ja jäädä sen jälkeen leikkimään rahojen kanssa. Kun kauhean tavaravuoren kanssa jäädään siihen ovelle, kukaan ei pääse siitä ohi ja koko jono seisoo.

Ärsyttävää on myös se, kun hankitaan musavehkeet muttei viittitä panostaa kuulokkeiden laatuun.

VOI LAULUJA, VOI SANOJA

Tykkään laulaa. Lauluissa on vain paljon asioita, joista en pidä. Tässä muutamia yhteen koottuna.

"Kiinan keisari ratsastaa, pystyy ratsunsa kavahtaa, maahan keisari kupsahtaa. Mistäs Kiina nyt uuden saa?"No tota, eihän se välttämättä kuollut. Miksi pitäisi saada uusi? Vai eikö keisarin ole sopivaa osua maahan?

"Äänen hiljaisen sointuvan nyt jostakin kuulevi hän, joka lämpimin lausehin lohduttaa..."
Niin, kuka tässä nyt oikein lohduttaa? Vissiin äänen pitäis mutta ei tuo joka siihen viittaa. Joo, joo, taiteilijan vapaus, mutta ärsyttävä silti.

"Jos auringossa kuiskaa juu ja kuutamossa huuta ei, niin poika siitä hermostuu ja silloin toinen hänet vei." 
Jos siis annat ymmärtää muttet ymmärrä antaa, kujeilet vaan, on ihan oikein että poika lähtee lätkii ja jäät yksin. Tämä on sanoma koko Lazzarellassa. Paheksun!

"Oon sellainen likka, että pillitä en vuoksi tän elämän ja rakkauden"
Ehkä kannattais, tekis hyvää. Harva pitää kivisydämistä. Ja herää vaan kysymys, minkä vuoksi sitten voit itkeä? Samassa laulussa taidettiin sanoa: "...mutta yöksi lohduttamaan varmasti en jää, mies jos alkaa nyyhkyttää". Jösses, mikä muija.

"Ruttunen pyytää: Anteeksi Ella, olet sinä sentään paras sähköhella."
Ruttunen saa oikosulun ja lähtee alle 26-vuotiaan mikroaaltouunin matkaan. Eihän vanhalla sähköhellalla kuitenkaan mitään tunteita ole. Viimein kuitenkin mikro tapaa uuden tietokoneen ja Ruttunen jää toiseksi. Ruttunen päättää lähteä kotiin Ellan luokse. Ella on ruostunut kyynelistä, jotka Ruttunen kuivaa ja pyytää anteeksi sanomalla Ellaa sentään parhaaksi sähköhellaksi. Ei parhaaksi. Vaan parhaaksi sähköhellaksi. Niin että kyllä mikro ois oikeesti ollu paras mutta kun sitä ei kiinnostanu niin sähköhelloista sä oot sentään se ykkönen, vaikka oletkin todellisuudessa kakkonen. Ja Ella antaa anteeksi! V*ttu mitä p*skaa!

"Lintu kysyy: miks kädessäs on ase, miksi kuljet kohti kuolemaa."
Ase tai ei, kaikki me kuljemme kohti kuolemaa. Ikävää mutta totta.

Äiti kieltäisi analysoimasta liikaa, mutta toisaalta se on kaikessa ärsyttävyydessä aika hauskaa :D

HUHHAHHEI JA SATEENKAARILIPPU

Tasa-arvoinen avioliittolaki ei mennyt tänään läpi eduskunnan lakivaliokunnassa. Ylläri. Nyt on itkun aika.

Olen hetero, täysin. Naista olen pussannut kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran koska pojat lupasivat pussata toisiaan jos tytöt ensin, toisen kun kyse oli pusukisasta ja halusin voittaa. Kummallakin kerralla koin tilanteen epämukavaksi. En kuitenkaan ole homojen avioliitto-oikeutta vastaan, en missään nimessä, mutta en vain jaksa tätä homohehkutusta. Vielä kun samaan aikaan Helsingissä on Pride-viikko.

Pridessa olen kerran ollut töissä: toimin järjestyksenvalvojana kulkueessa. Paikkani oli pappien ja lapsiperheiden vieressä, sillä se oli paikka, jossa eniten sattui jos sattui. Onneksi sillä kertaa ei mitään tapahtunut. Puistojuhlassakin vahdittavanani oli pääasiassa perheet. Hieman kylmäsi se, että puolialastomat ihmiset heiluivat kännissä samalla kun lapset leikkivät uima-altaassa vieressä. Kyllä kahluualtaaseenkin voi parivuotias hukkua, jos kukaan ei vahdi. Ja vähän siinä puskatkin kahisi, vaikka aina ei rakkautta jaksettu mennä puskaan asti harrastamaan. Ei ollut mielestäni lasten paikka se. Heilukoon aikuiset kännissä ja pankoon puistossa, mutta onko siihen pakko ottaa lapset mukaan. Tuosta hommasta tilille kilahti ihan sievoinen summa, mutta en sen jälkeen ole Prideen osallistunut.

Moni järjestö, tai muu taho, jossa olen osallisena, on kuitenkin valinnut vaihtoehdon edustaa Pridessa. Koen tämän hiukan vääryytenä. Eräänkin järjestön isoissa kengissä oleva ihminen kertoi kokevansa asian vähän noloksi mutta menevänsä silti. Monissa järjestöissä on varmasti myös ihmisiä, jotka eivät halua marssia homojen puolesta. Etenkin kun esimerkiksi ylioppilaskunta, johon on pakko kuulua mikäli opiskella yliopistossa halajaa, liputtaa vahvasti sateenkaarilipuin Pridessa. En myöskään pitänyt ylioppilaskunnan ilmastonmuutosteemasta Mantan lakituksen yhteydessä. Lähinnä tämäkin on vain periaate, ei sen enempää.  

Miksi en sitten allekirjoittanut lakialoitetta? No koska joka tuutista työnnettiin asiaa miljoonia kertoja eteeni. Vähän sama kuin nyt, kun aloite hylättiin. Voi sitä ulinan määrää. Tällä hetkellä 4/5 facebookista lukemistani postauksista on käsitellyt asiaa jotenkin. On itkua, häpeää, pahoitteluja, voivotteluja. Sitten on vaihdettu profiili- ja kansikuva sateenkaarilippuihin ja ihmisoikeusjulistuksiin. Siteerataan raamatun oppeja rakkaudesta (ja unohdetaan raamatun homovastaisuus), linkitetään Ilta-Sanomien, Nytin ja Ylen juttuja lakiin liittyen. Avaudutaan omasta vaikeasta elämästä homona tai homon lähipiirissä. Vedotaan historiaan ja tulevaisuuteen sekä kaikkien oikeuteen rakastaa. On diagrammia pylväänä ja piirakkana, on havainnollistavaa kuvaa äänestäneiden ikäjakaumasta, meemejä ja pusukuvia. Vain Hitler kuulee -videota en ole vielä nähnyt. Samalla haukutaan suomalaiset tyhmiksi lampaiksi, jotka eivät äänestäneet vaaleissa oikein. Ja ehkä ylitse muiden on kaikenlainen Vihreiden mainosten jakaminen. Kiitti riittää! Vähempikin! Ihan oikeesti!

Ymmärrän sen, että halutaan antaa mahdollisuus samaa sukupuolta oleville mennä naimisiin. Tiedän, ettei rekisteröity parisuhde ole sama kuin avioliitto. Ja ettei avioliitto ole kirkon omistama asia. Mielestäni kukin voi naida kenet haluaa. Mutta en jaksa tällaista touhotusta, itkua ja valitusta. En sitä, että samaa paskaa tungetaan joka tuutista suut ja silmät täyteen. En voi sille mitään, en vain jaksa. Asia ei olisi kyllä parantunut kannaltani, vaikka laki olisi hyväksytty, silloin olisi ollut vuorossa hehkutus ja onnenkyyneleet, samat diagrammit ja haastattelut. Näkökulma vain olisi ollut toinen. En haluaisi, että sosiaalista mediaa käytetään tällaisena itkun ja propagandan välineenä. Olen tämän sanonut aiemminkin. Mutten facebookissa. Sillä olen nähnyt, mitkä ovat kommentit ihmiselle, joka uskaltaa olla eri mieltä kuin nämä fanaattiset punavihreät sateenkaaret. Lynkkaus on armoton.

Itse kirjoitin seinälleni tämän päivän olleen oikeastaan aika hyvä päivä. Eikä sillä ole mitään tekemistä homojen kanssa, vaikka näin muutamat ajattelivatkin. Tänään vain oli mukavaa. Jos pridettäjät eivät voi elää sen kanssa, olkoon sitten elämättä.

ÄRSYTTÄVÄT IHMISET KAUPASSA

Kun seuraa kauppaa sen aukiolosta sulkemiseen, törmää monenlaisiin ihmisiin. Kun samaa tekee useamman päivän, huomaa selvän kaavan. On vain ihmisiä, jotka eivät osaa käyttäytyä kaupassa. Muutama mainitakseni:

"En osaa laittaa samanlaisia koreja päällekäin"
Miten ihmeen vaikeeta se voi olla. Siis että samaan pinoon laitetaan vaan samanlaisia koreja. Aina. Sitten on turha valittaa kun korit ovat likaisia, niitä ei ole tai ovat ihan mutkalla ja sikin sokin.

"Enpä otakaan tätä mutta jätän sen sulamaan hyllyyn"
Jos et ota tuotetta, älä jätä sitä sulamaan tai lämpiämään karkkihyllylle. Laita takaisin kylmään, jos se vaatii kylmää. Uskomaton määrä maitoa ja pakasteita menee roskiin, koska on niin vaikea kävellä viemään tuote takaisin.

"Tämä on rikki, vien sen takaisin"
Jos se on rikki, anna se kassalle. Tai jollekin muulle henkilökunnasta. Ihan sama mutta älä tunge niitä takaisin hyllyyn. Ei sinua syytetä rikkomisesta. Et veisi sitä hyllyyn takaisin jos se olisi ehjä etkä vain haluaisi sitä, miksi siis nytkään.

"Jos mä ihan vähän vaan maistan"
Jos maistat, maksat. Jos avaat tuotteen tai käytät sitä niin, ettei sitä voi enää myydä eteen päin, maksat koko tuotteen. Ja saatat saada sen vartijan seuraamaan sua kassalle asti.

"En voi ottaa kaupan koria vaan pakkaan tavarat omaan kassiin tai kärryyn"
Älä. Tai älä sitten ihmettele, jos saat vartijan perääsi. Joku kerta sinut vielä otetaan kiinni näpistyksen yrityksestä. Tuhlaat vartijoiden aikaa ja saat itsesi näyttämään varkaalta.

"Tuon puoli omaisuuttani kauppaan ja vaadin että joku vahtii niitä ostosreissunu ajan"
Ei vahdi. Miksi vahtisi? Palkkaa oma apulainen jos et jaksa kantaa. Tai jätä osa tavaroista kotiin.

"Vaadin palvelua!"
Vaadi vaan, mutta vaadi sitä kaupan henkilökunnalta, älä vartijalta. Älä myöskään odota, että vartija tyhjentää pullokoneen, menee kassalle, etsii takahuoneesta sinulle puuttuvan tuotteen, paistaa pullat, siivoaa tms. Ja jos kaikesta huolimatta vaadit etkä saa, niin pyytämäsi esimies ei ole myymäläpäällikkö vaan vartioimisliikkeen esimies. Ja ei, hän ei tule paikalle.

"Miks tääl on vartija, ei naapurikaupassakaan oo? Ja täällähän on ihan rauhallista!"
Mistä sä tiedät, onko. Kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää. Ja siksihän on rauhallista, että on se vartija. Typerys!

"Älä seuraa mua!"
Se että vartija tai myyjä kävelee perässäsi samalla käytävällä, ei tarkoita että hän seuraa juuri sua. Mutta oletettavasti pitäisi.

"Hinnat ovat niin korkeat, etkö voisi antaa alennusta?"
Ei se yksittäinen myyjä niitä hintoja päätä. Turha on mussuttaa. Eikä se anna sinulle alennusta. Pakkoko se on joka kerta kokeilla.

Ja sitten kun kauppa on jo mennyt kiinni, löytyy vielä näitä sankareita, jotka eivät ehtineet ajoissa vaan jäävät ovelle kerjäämään:

"En osannut tulla ajoissa mutta jos vain äkkiä kipasen"
Uskon, että se maitolitra on tärkeä mutta et voi kipaista. Sitten kaikki muutkin kipasee eikä henkilökunta pääse kotiin koskaan. On työ ja tuska saada nämä jo sisällä olevatkin kassalle, joten ei, ei enempää asiakkaita, vaikka olisit kuinka kanta-asiakas. Tule huomenna uudelleen. Äläkä jää siihen ovelle kiukuttelemaan.

MIESTENOSASTOLLA

Luulin sanoneeni jo kaiken aiheesta miesten ja naisten erottelu, mutta en sitten vissiin. Huomasin tämän käydessäni siskon kanssa kokeilemassa ylioppilaslakkeja. Törmäsin jännään ilmiöön sekä Stockmannilla että Sokoksella. Molemmille laitoin asiasta palautetta, joihin olen nyt saanut vastauksen.

Aloitimme kierroksen Sokokselta, joka oli minulle tuttu muutaman vuoden takaisen kesätyöpaikan takia. Etsin naisten osaston kaikki mahdolliset paikat läpi. Lopulta jouduin kuitenkin kysymään, missä lakit olivat, kun niitä ei alkanut löytyä. Sain kuulla kaikkien ylioppilaslakkien olevan vain miesten osastolla. Samassa yhteydessä myytiin myös yo-mirrejä. Naisille sen sijaan ei ollut laketteja. Kysyin tutulta myyjältä, eikö lakkeja tosiaan ollut naisten osastolla ollenkaan, ei kuulemma ollut. Lakettejakaan ei ollut myynnissä koska "kukapa nainen osaa laketteja miesten osastolta etsiä". Olin tyrmistynyt mutta koska emme olleet ostamassa lakkia eikä laketteja myyty, poistuimme tyhjin käsin. En voinut kuin jäädä epäuskoisena miettimään kuulemaani.

                                           Lakkeja Sokoksen miesten osastolla 

Seuraavaksi jatkoimme matkaa Stockmannille. Lakkien sijaan kysyimme suoraan laketteja. Sijaitsivat hattuosastolla, jos niitä jokunen olisi vielä jäljellä. Löysin ja ostin omani. Kassalla tuli puhetta lakeista. Kerroin, kuinka yllättynyt olin, että Sokos oli sijoittanut lakkinsa vain miesten osastolle. Hieman kiusaantuneena myyjä kertoi, että heillä on sama tilanne: lakkeja olisi pelkästään miesten osastolla. Myyjä tosin myönsi, hieman ohjeistettuna, että kyse on hänenkin mielestään seksismistä. Jos Sokoksen kohdalla olin tyrmistynyt ja epäuskoinen, nyt olin sitä tuplasti. Mietin, onko tämä joku uusi trendi vai mistä ihmeestä on kyse.

Seuraavana päivänä lähetin palautteen sekä Sokokselle että Stockmannille. Stockmannilta vastattiin heti maanantaina ja kerrottiin, että lakit oli siirretty alakertaan miesten osastolle siksi, että niitä oli enää niin vähän jäljellä, ettei olisi ollut mieltä juoksuttaa eri kokojen perässä useamman kerroksen väliä. Tämä kuulosti viksulta ja järkevältä selitykseltä. Sokoksen vastausta sen sijaan sain odottaa hieman kauemmin eikä vastauskaan ollut mitenkään kovin laadukas. Palautteeseen vastannut ihminen käytännössä syytti minua väärinymmärryksestä eikä antanut mitään mahdollisuutta sille vaihtoehdolle, että heillä lakit olisivat tosiaan saattaneet olla vain miesten osastolla. Siinä missä Stockmannin vastauksen jälkeen olin tyytyväinen saamaani vastaukseen, Sokoksen vastaus kiukutti vain lisää. Päätin siis lähettää palautteeseen palautetta, enkä tietenkään ole vielä saanut vastausta. Nähtäväksi jää, saanko ollenkaan.

Vielä enemmän kuin se miten lakit oli sijoiteltu, minua ärsytti Sokoksen vastaus palautteeseen. Olisivat suoraan myöntäneet, että lakit oli sijoitettu miesten osastolle jostain syystä tai että hups, nyt ryssittiin mutta on käsittämättömän typerää lähteä mussuttamaan vastaan palautteen lähettäjälle. Hyi hyi Sokos!

VALKOLAKKI PUUTTEESSA

Matkustin lakkiaispäivän iltana kotiin samassa bussissa tuoreen ylioppilaan kanssa. Hänen seurueeseensa kuului, jutuista päätellen, sisko poikaystävänsä kanssa ja poikaystävän kaveri. Matka-aika oli n. 30 minuuttia ja koko tämän ajan valkolakkinen neito kerjäsi päästä jonkun komean miehen luo yöksi. Ja hätä oli suuri kun sopivaa miestä ei meinannut löytyä. Sain kuulla, kuinka noin yleensä tarvitaan mies, joka on yli 180cm pitkä, mutta tässä vaiheessa yötä riittäisi yli 170cm, parin tunnin päästä 165cm. Vaatimuksiin kuului myös se, että miehen tuli jaksaa valvoa myöhään. Pojat yrittivät ehdottaa vielä jatkobileitä, mutta tämä ei passannut, sillä sänkyyn oli päästävä mahdollisimman pian. Juttu oli hauska ehkä ensimmäiset pari minuuttia, sen jälkeen se alkoi ärsyttää. Ymmärrän sen, että joskus tekee mieli, mutta onko sitä koko ajan pakko huutaa koko bussille. Kukaan matkustajista ei näyttänyt innokkaalta tarjoamaan itseään hätää kärsivälle, päinvastoin ne joista jotain pystyi lukemaan, olivat joko kiusaantuneita tai ärsyyntyneitä. Ylioppinut neitonen kerjäsi siskon poikaystävää kavereineen soittelemaan tutuilleen, jos jonkun luokse voisi mennä. Jossain vaiheessa neiti ilmoitti olevansa "täysin valmis ja avoin". Siskokin siinä naureskeli, että heidän suvussaan ollaan kyllä kovin kevytkenkäisiä ja seksinnälkäisiä. Kun kundit eivät keksineet ketään, jolle voisi vielä soitella, ja joka vastaisi siihen aikaan yöstä puhelimeen, tyttö alkoi ehdotella, voisiko hän tulla siskon poikaystävän kaverille yöksi. Tämä oli kuitenkin jostain syystä menossa vanhemmilleen yöksi, joten se arpa oli tyhjä. Jäädessäni pois bussista, vielä viimeiseksi kuulin, kuinka tyttö uteli jonkun kaverikaverinsiskonmummonkaiman ulkonäköä.

En sano, ettäkö naisen pitäisi kiltisti odotella kotona, josko joku mies tulisi hakemaan. En. Mutta en myöskään välitä kuunnella puolta tuntia vieressä istuvan ihmisen avautumista puutostilastaan. Olisi myös ollut hauskaa nähdä, mitä olisi tapahtunut, jos kundit olisivat alkaneet kerjätä pääsyä tytön kaverien sänkyyn. Pyydän, jotain tasoa juttuihin ensi kerralla! 

SIPERIAN WALINTA

Päätin tavoistani poiketen asioida Siwassa. En päässyt paljoa tuulikaappia pidemmälle, kun myyjä jo huusi naama punaisena edessäni ja osoitti ulko-ovea. Hämmennyin mutta lähdin ulos. Mikäs siinä, kaupalla on oikeus valita asiakkaansa. Vaikka kyllä siihenkin pitää joku peruste olla. Koska tilanne oli ollut niin äkkinäinen ja yllättävä, jäin hieman pöllämystyneenä pihalle seisomaan ja miettimään, mitä ihmettä juuri tapahtui. Pihalla huomasin, kuinka kaupasta poistui kolme hieman asiattoman oloista miestä, yhdellä lava kaljaa mukanaan. Samaan aikaan tuulikaapissa oli menossa jonkin sortin paidanrempimisepisodi. Päätin mennä katsomaan, onko kaikki aivan kunnossa. Olihan siellä. Koska olin jälleen kaupan tuulikaapissa, päätin kokeilla onneani josko oisin tällä kertaa saanut ostettua suklaata ja maitoa, joita tulin hakemaan. Ei onnistunut. Jälleen myyjä ilmoitti, että minun olisi syytä poistua. Pyysin paikalle esimiestä, mutta tämäkään ei onnistunut, sillä esimies oli tauolla. Myyjä ilmoitti myös, että vartija on jo kutsuttu paikalle. Sopii, päätin. Ilmoitin odottavani vartijan saapumista ja lähteväni kyllä, mikäli hän pyytää minua poistumaan. Tosin samaan syssyyn ilmoitin soittavani sitten sen jälkeen Suomen Lähikauppa oy:n turvallisuuspäällikölle, jonka numero minulla on edelleen puhelimessa, ja joka edellisen puhelun perusteella inhoo minua jo valmiiksi, joten pikku kiukkupuhelulla ei ole enää mitään väliä. Hetken päästä paikalle kurvasikin kaksi vartijaa. Ilmoitin, että voivat poistaa halutessaan minut kaupasta, mutta haluan ensin kuulla joltain syyn siihen, miksi minua ollaan poistamassa. Myyjäthän eivät minulle mitään sanoneet, huusivat vain poistumista. Kerroin myös, että tämän toimenpiteen jälkeen tulen olemaan yhteydessä vartioimisliikkeen vastaavaan hoitajaan. Toinen vartijoista oli entinen työkaverini, olimme olleet samaisessakin Siwassa vartijoina yhdessä. Asia aiheutti pientä hämmennystä mutta myös huvittuneisuutta. Tässä vaiheessa päätin kertoa myyjällekin, että olin itse ollut kyseisen myymälän vartija ja edelleen samoissa hommissa toisessa firmassa. Tilanne alkoi hiljalleen selvitä. Olin muka tullut kauppaan tutun näpistelijäporukan kanssa, joten uskoivat minun olevan samaa jengiä. Hassua, sillä samaan aikaan ovesta ei ollut tullut muita. Olin vain sattunut kävelemään kaljahyllyn ohi samaan aikaan kun siihen oli kävellyt tämä ryhmä. Tästä syystä olettivat minunkin näpistelevän. Lupasin, että vartijat saavat minulta suostumuksen tarkistaa taskuni ja olkalaukkuni. Eivät halunneet. Eivät myöskään halunneet laittaa minua kaupasta pihalle. Ilmeisesti myyjällekin alkoi valjeta, että vikaan oli menty. Ja voi sitä pahoittelujen määrää. Toinen myyjistä, se joka oli jakanut käskyjä poistaa minut, ei kuulemma ollut kunnossa pyytämään anteeksi, sillä oli ottanut näpistyksen niin henkilökohtaisesti, että oli takahuoneessa toipumassa asiasta. Lopulta hänkin keräsi itsensä anteeksipyytöä varten. Myös vartijat pyysivät anteeksi, vaikka eivät olleet tehneet mitään. Sain tehdä ostokseni rauhassa loppuun.

Vaikka sainkin useamman anteeksipyynnön ja pahoittelut, olen silti edelleen hieman tuohtunut asiasta. En vain näe mitään hyvää syytä myyjien toiminnalle. Yksi luuli minun näpistelevän kaupasta, koska satuin kävelemään kaljahyllyn ohi samaan aikaan kuin joku toinen. Aivan käsittämättömän huono selitys! Eikä selitystä tässä vaiheessa edes annettu minulle. Haluaisin nähdä sen myyjän oppaan, jossa käsketään varmuuden vuoksi heittämään kaikki pihalle. Palatessani kauppaan, se ensimmäinen myyjä oli käskenyt toista heittämään minut pihalle, kertomatta tälle syytä, joten silläkään kertaan syytä ei minulle voitu kertoa. Ja toinen vielä totteli! Nämä ovat niitä hetkiä, kun ainoa asia, millä voin kuvata tunnetilaani, on pelkkä pötköhuuto. Olisiko ehkä hieman syytä käydä myyjien kanssa asiakaspalvelua läpi? Tälläkin tempauksella on kauppaketju saanut paljon negatiivista huomiota, sillä toki olen asiasta kailottanut tutuille kadulla ja puhelimessa.Myyjien toiminta oli mielestäni ala-arvoista ja loukkaavaa. Ilman vuolaita anteeksipyyntöjä tästä olisi kyllä käyty tulta ja tappuraa täynnä oleva keskustelu Lähikauppa oy:n edustajan kanssa. Ymmärrän, että Siwat ovat ryöstetyimpiä kauppoja, mutta ei se anna henkilökunnalle oikeutta kohdella jokaista asiakasta roistona.

Niin... Ja ellei minua olisi heitetty kaupasta pihalle, olisin hyvin todennäköisesti puuttunut tilanteeseen, jossa joku näpistää kaupasta kaljaa.

KUN OPISKELU PÄIVÄSAIKAAN EI VAAN MAISTU

Aloitin opinnot yliopistolla syksyllä 2007. Jo fuksilehdessä, ennen opiskelujen alkua, oli maininta tiloista, joihin oli mahdollista hankkia "salainen toteemi" eli yökäyttöavain, jonka avulla tiloja olisi mahdollista käyttää 24/7. Lähes jokainen essee, molemmat proseminaarit sekä kandi- ja seminaarityö on kirjoitettu Aleksandrian öisessä rauhassa. Joskus useita öitä putkeen, joskus jopa koko viikonloppu vain pienillä väliunilla vietettynä. Kerran, hieman pidemmän tauon jälkeen, vahtimestari tuli luokseni avaimentarkastuskierroksella ja kyseli, missä olen ollut ja onko opinnot edenneet.

Nyt kaikki tuntuu muuttuvan. Jossain vaiheessa Aleksandriassa taisi olla kokeilu, jonka aikana 3. ja 4. kerros oli öisin suljettuja. Järkevää, vaikka ärsyttävää. Oma lempikerrokseni kun oli nelonen. Ilman mitään sen kummempaa ilmoitusta olen kuitenkin huomannut, että kaikki kerrokset ovat jälleen olleet käytössä. Sitten aloin kuulla huhua koko Aleksandrian sulkemisesta öiseen aikaan, niin että opiskelu siellä ei olisi mahdollista klo 01-07. Viimeisimmäksi huomasin taukotilan ovessa lapun, jossa kerrottiin taukotilan olevan käytössä vain päivisin. Tämä pisti vihaksi. Mitä ihmeen järkeä on sulkea yöksi se ainoa tila, jossa saattaa keittää kupin kahvia tai lämmittää edes vettä niille iänikuisille nuudeleille. Pussiruuan avulla on tämäkin opiskelija kandinsa ja monet muut työnsä kirjoittanut. Taukotila on ollut se hetkellinen ja kaivattu irtiotto kirjoittamisesta. Usein hyllyssä on vielä ollut joku Neiti etsivä tai muu hömppäkirja, jota olen ruokailun yhteydessä lukenut.

En ole pahemmin tilaa päivisin käyttänyt, joten en ole varma, pääsikö sinne ennen päivällä ilman avainta. Nyt kun tilassa päivällä vierailin, se oli kuitenkin täynnä opiskelevia ihmisiä, jotka katsoivat pahalla lihapullat ja muusi -annostani. Vissiin pidin liikaa meteliä ja ruokakin tuoksui. Kyllä ovessa vieläkin on kyltti, jossa kerrotaan luvasta metelöidä ja kiellosta opiskella.

Aivan käsittämätöntä toimintaa, jos tilat suljetaan yöksi. Sen voin käsittää, jos sulkeminen tapahtuu kesäkauden aikana, mutta jos tämä sulkeminen jää jatkuvaksi. Pienestä asti olen itse ollut yöeläjä, enkä varmasti ole ainoa. Kaikki eivät vain opiskele klo 8-16, ihan jo sen takia, että Aleksandria on tuohon aikaan aivan täynnä. Ihmiset metelöivät, puhuvat kännykään ja, kuten jo mainittu, jatkavat opiskeluja taukotilassa. On kumma, jos yliopisto ei voi tarjota mahdollisuuksia opiskella "normaalista" poikkeavaan aikaan.

Yhdeksi syyksi sulkemiseen on kerrottu öiseen aikaan olevat järjestyshäiriöt. Itse en ole niihin koskaan törmännyt. Kerran joku kundi katseli koneelta pornoa. Mutta ei se minua häirinnyt, ihmettelin vaan. Kerran olen myös käynyt huomauttamassa pojille kovaäänisestä juttelusta. Toinen juttelun osapuoli oli paikalle sattunut G4S:n piirivartija ja toinen opiskelemassa ollut saman firman vartija. Pojat hiljenivät huomautuksesta. Toki minulla on varalla kännykässä numero, johon voi ottaa yhteyttä järjestyshäiriöissä, mutta enpä ole sitä tarvinnut. Muutamaan otteeseen olisi tehnyt mieli käydä tekemässä päivällä valitus metelöinnistä.

Toivon todella, että tätä yösulkua mietitään uudestaan. Ja kaikkien kannalta. Ettei mietittäisi aina pelkkiä säästöjä. Itselläni ainakin opiskeluaika olisi venynyt vieläkin enemmän, jos ei olisi ollut mahdollista tehdä töitä yöllä Aleksandriassa.

VAALIÄRSYTYS

Taas on vaaliaika. En vaan kestä. Helsingin keskustassa ei voi välttyä lippujen, lappujen ja karkkien tuputtajilta. On konttia, telttaa ja kahvipöytää. Vieläkin pahempi on minusta kuitenkin täydellinen sosiaalisen median terrorisointi vaalitouhuilla. Miljoonia kuvia, selostuksia ihanasta vaalityöstä, avautumisia oman puolueen ehdokkaiden saamasta väärästä kohtelusta, vaalikoneita, oman ehdokkaan tukipostauksia yms. Vähän väliä. Ja oma juttunsa on tietenkin nämä "tykkää mun/kaverin/jonkun puolueesta" -pyynnöt. En tykkää. En ota karkkia. Enkä kyllä äänestä ketään sellaista, joka minun eloani häiritsee kadulla tai facebookissa. Ennakkoäänestyksen alkamisen jälkeen olen myös nähnyt näitä vaalilippukuvia, jotka Ylen kirjoituksen mukaan olisi laitontakin jollain perusteella.

Suurin osa näistä sosiaalisen median tukkijoista on ollut vihervassareita, siis osittain niitä samoja ihmisiä, joihin meni hermo jo vapun jälkeen poliisiulinasta. Kauheesti ei siis ole täältä herumassa ääniä. Piraattien puolelta taas olen huomannut muutamia ulinoita. Ei varsinaisesti kiinnosta. En ole äänestämässä heitä(kään). Myös jonkin verran Kokoomushypetystä olen joutunut seuraamaan. Ymmärrän, että jollain on kova sydämen palo ja halu vaalityöhön ja puoluepolitiikkaan mutta minulla ei ole. En todellakaan tiedä, ketä äänestän, en edes puoluetta, mutten halua lukea ja katsella vaalipäivityksiä koko ajan. Ei vaan nappaa. Varsinkaan kun kaikki on niin tunteella kirjoitettu, asiat nähdään vain oman puolueen lasien läpi. Ajattelin kyllä äänestää, tyhjää jos en muuta keksi.

Kauhulla odotan myös sitä sunnuntai-iltaa, kun tulos alkaa selkiytyä. Kyllä sitä sitten jännitetään ja ääni kerrallaan ilmoitetaan fb:ssä. Lisäksi pettyneet tilittävät katkerasti ja voittajat hehkuttavat onnensa kukkuloilla. Siis niin tai näin, vielä ei tulosiltana pääse eroon näistä. Sitten alkaa kiittely ja jälkipyykki. "Kyllä meidän Matti olisi päässyt mutta kun Matin kampanja-avustajalla oli flunssa." Lehdet esittelevät valittuja ja niitä on sitten taas pakko postailla seinät täyteen. Eli samaa soopaa on vielä luvassa ainakin parisen viikkoa.

Voisiko kaikki vaalit pitää samaan aikaan? Menet äänestyskoppiin, saat nipun lippuja ja niillä sitten samalla kertaa äänestää niin kunnalis-, eduskunta-, presidentin- kuin eurovaaleissakin. Vaikka presidentin valtakausi ei taidakaan istua ihan tähän malliin. Olen vain niin täysin kyllästynyt siihen, että koko ajan on vaalit. Ärsyttää ja raivostuttaa.

Vähemmän ois enemmän!

LÄMPÖNI LEMPENI ANNAN

Kesä ja helteet ovat täällä. Ihanaa, tavallaan. Yllätyksenähän se tuli.

Sunnuntai oli ihana kesäpäivä ja harmitti, kun töitä piti tehdä. Ei hätää, ajattelin, siirrän työt ulos. Ei muuta kuin kimpsut ja kampsut messiin, uikkari päälle ja pihalle. Mehunkin muistin. Hetken aikaa tein hommia pihalla varjossa pöydän ääressä, sitten nurmikko ja aurinko houkutti liikaa. Merenranta ja viileä tuuli, ei siinä tullut edes kuuma. Alkuillasta nukahdin. Kun heräsin joskus illalla, tajusin, että yötöiksi meni, koska osa hommista vielä tekemättä ja takaraja oli maanantaiaamuna yhdeksältä. Ehdin kyllä, mutta unet jäi tuntiin.

                                          Kyllä sitä voi näinkin töitä tehdä

Seuraava päivä ei ollut sen viileämpi, päinvastoin. Ulkona oli jo aamulla klo 7 sen verran lämmin, ettei takkia tarvittu. En arvannut, mikä oli päivällä edessä. Työpaikkani oli kuin sauna, kuuma ja kostea. Jossain vaiheessa kysyin, onko talossa ollenkaan ilmastointia. On kuulemma, mutta se ei viilennä ilmaa, ainoastaan vaihtaa sisäilman ulkoilmaan. No tässä tapauksessa ei paljon auttanut. Mikä ihme juttu siinä on, että taas voidaan leikkiä muiden terveydellä ja jaksamisella. Lähes jokainen talossa ollut valitteli joitain oireita. Edellisen yön valvomisen takia join itse energiajuomaa, kun muut joivat vichyä. Koko päivän aikana taisin muistaa juoda kaksi kupillista vettä. Jossain vaiheessa päivää alkoi pyörryttää. Ajattelin, että edellisyön väsymyshän se siinä päätä sekottaa. Työkaverini kyllä vihjasivat, että rakennuksen lämpö alkaa vaatia uhrejaan.

Kotimatkan helvetti oli vielä edessä. Bussimatka kestää tunnin ja olin varautunut, että bussissa saattaa olla hieman tukalaa. Saattaa olla. Hieman tukalaa. Voi h*lvetti sentään. Bussin patterit hohkasivat täysillä kuumaa ilmaa. Ei ollut mitään mahdollisuutta istua ikkunan viereisellä paikalla, sillä kuuma ilma olisi kärventänyt sääret ja käsivarret. Kuski ei joko ymmärtänyt tai halunnut ymmärtää. Tunti tulista helvettiä. Olo oli niin väsy ja paha, etten edes jaksanut ajatella mahdollisuutta odottaa seuraavaa bussia. Nuokuin penkillä lähes koko matkan. En olisi pyytänyt paljoa, en viilennystä ja kylmiä juomia, mutta sen kyllä, ettei bussin patterit ole täysillä, jos ulkona on yli 20 astetta lämmintä!

                                          Helvetinkone

Nyt tällä hetkellä olo on aika kamala. Aamulla luulin olevani maailman pahimman krapulan kourissa. Oli kuitenkin pakko mennä töihin, sillä elämme kohtalaisen tärkeitä aikoja. Jossain toisessa työssä olisin ollut jo saikulla, nyt ei pysty. Lämpöä vaan ei sisällä töissä ole varsinaisesti sen vähempää kuin eilenkään ja kesken työnteon juominen on vähän hankalaa. Saati sitten vessassa juokseminen jatkuvalla syötöllä. Kauhulla odotan perjantaita, jolle on luvattu +27 ja päivä on varattu urheilupäiväksi. Vähän pelkään, ettei nesteytystä ole ihan tarpeeksi mietitty ja jos oloni johtuu nestevajauksesta, se ei muuta kun pahene perjantaina. Pitäisiköhän vielä miettiä näitä ammatinvalintajuttuja uudestaan. Onneksi kotona on sentään viileä, vaikkei se kauheesti lohduta enää siinä vaiheessa, kun maito on jo pöydällä. Huomenna töiden jälkeen lääkäriin, jos olo ei ole aamulla hyvä. Talvi ei yllättänyt, kesä yllätti!

KIIRETTÄ KIITOSKORTTIEN KANSSA

Isovanhempani viettivät yhteisiä syntymäpäiväjuhlia maaliskuun lopussa. Järjestelyt jäivät meidän lapsenlasten huoleksi. Samaan aikaan aloitin uudessa työpaikassa. Juhlia varten tein kaksi kakkua ja valokuvashown. Jonkin verran toimin valokuvaajana myös paikan päällä. Seuraavana päivä meni kohtalaisen sumussa, olin niin väsynyt kaikesta. Jotenkin hommakseni jäi vielä näin jälkikäteen hoidettava kiitoskorttien lähettäminen. Ja niistä on nyt sitten jaksettu itkeä, ulista ja kuumottaa. Miksi ne eivät ole olleet valmiita heti juhlien jälkeen, miksi niitä ei ole jo lähetetty jne.

Kukaan ei ole tainnut muistaa, että ensinnäkään valokuvasta tehty kiitoskortti ei ole postikortti, jonka voi vaan käydä hakemassa kaupasta. Kuvat kaipaavat yleensä pientä käsittelyä. En pyytänyt saada tehdä kortteja, yritin jopa kieltäytyä ja vedota jos johonkin syyhyn. Uudessa duunissa kun on ollut aika paljon hoidettavaa. Ihan oikeesti. Tälläkin hetkellä vino pino hommaa ja maanantaina kaiken pitäisi olla valmista. Se kun ei riitä, että menee aamulla paikalle klo 8 ja lähtee kotiin klo 16 vaan aika paljon hommia on jäänyt kotiin. Noin muutenhan tämä ei haittaa, on oikeestaan ihan hauskaa, mutta jos ruvetaan kuumottaa kaikella muulla, niin sitten homma ei enää olekaan hirmu ihanaa. Puhumattakaan siitä että olin kaksi viikkoa sairauslomalla. Nyt kortit ovat lähestulkoon valmiit ja kuoretkin on kirjoitettu. Vain allekirjoitukset ja postimerkit puuttuvat. Yritinkin ostaa merkkejä, mutta tarjolla oli vain Sauli Niinistö -merkkejä, joten jätin ostamatta. Allekirjoituksetkin piti hoitaa äitienpäivänä, mutta koska tajusin tämän liian myöhään, en ollut ehtinyt hankkia oikeanlaista tussia. Enkä oikeestaan oisi jaksanut altistaa valokuvia edestakaiselle kantamiselle epävakaassa säässä. Jos minun tapa toimia ei kelpaa, niin olen valmis luovuttamaan lähes valmiin projektin myös eteen päin, kyllä muutkin saavat korttien kanssa leikkiä.

Ehkä huomenna ehdin hoitaa homman loppuun.

BENJIHYPPYÄ JA TUULITUNNELILENTOA VAIN MIEHILLE?

En vaadi palo-, esi- tai tiedemiehen nimikkeet muuttamista  palohenkilöksi, esihenkilöksi ja tiedehenkilöksi. En sukupuolineutraaleja päiväkoteja, en miehen ja naisen hahmon poistamista vessan ovista tai naisille kiintiöitä yritysten johtopaikoille. En ole lukenut yliopistolla sukupuolentutkimusta kuin sen kahden opintopisteen verran, mikä oli helpoin tapa suorittaa loppuun lapsuuden historian kurssi. Sekin kirja jäi kesken. En ole polttanut rintaliivejäni, raivonnut facebookissa "vähiin vaatteisiin pukeutuneet naiset altistavat itsensä raiskauksille" -jutun takia enkä vaatinut tasa-arvovastaavaa yhteenkään järjestöön, jossa olen toiminut. Mutta kun eilen selailin Kampin keskuksessa Elämyslahjojen lahjakortteja, jotka oli jaoteltu erikseen miesten ja naisten kortteihin, kuppi meni vähän nurin.

Miesten lahjakortit olivat sinisiä, paitsi autourheilukortit tummanpunaisia. Lahjakortteja oli niin purjelentokonelennätykseen, benjihyppyyn, tuulitunnelilentoon kuin kevytilmailuun tutustumiseenkin. Lisäksi autourheilukortit olivat sijoiteltu pääasiassa miesten osastolle. Samoin esimerkiksi käsiaseammunta, joka oli väriltään vihreä. Mitä sitten oli naisten puolella? Oli kleopatra- ja afroditehoitoa, päivää miljonäärinä, joogaa yms. Ja kaikki vaaleanpunaisena, tietenkin!

Asia ärsytti minua siinä määrin, että sanoin sen ääneen myyjän kuullen. Tämä auliisti lupasi, että voin naisena kyllä ostaa sellaisen "miesten lahjakortinkin" jos haluan. Pitiköhän myyjä minua ihan tyhmänä? Totta kai tiesin voivani ostaa myös miesten lahjakortin. Mutta se ei vaan missään nimessä ole sama asia. Miksi kaikki jännä seikkailu on miehille ja naisten puolelta löytyy vain hyvinvointia ja kauneudenhoitoa? Olisiko ollut mahdollista tehdä toisenlaisia jakoja, poistaa miehet ja naiset ja jättää tilalle vain kategoriat "hyvinvointi", "autourheilu", "vesiaktiviteetit" jne? Kun muualla yritetään rikkoa tällaisia jakoja ja rajoja, niin Elämyslahjat oikein kaikin mahdollisin keinoin tietoisesti kasaavat korkeampia ja paksumpia raja-aitoja sukupuolien välille. Seksismiä, sanoisin, mutta sitten taas joku uuno yhdistää seksismin seksin harrastamiseen. En edes osaa sanoin kuvata kaikkea sitä ärsytystä ja kiukkua, mitä tämä asia minussa herätti. Ei vain irtoa.

Vaikka mielestäni elämyksen antaminen on hyvä idea, toimivampi kuin turha tavara, niin Elämyslahjat ei kyllä ole se paikka, mistä elämyksiä hankin kenellekään.

Ja hei, vaaleanpunanen oli alunperin miesten väri!

PENAALIN TYLSIMMÄT KYNÄT

On paljon asioita, jotka muissa ihmisissä ärsyttää. Oikeesti ja huolella.

Kerroin tutuilleni aikoinaan erään esimieheni seksistisestä asenteesta. Hän nimitti minut siivouspäälliköksi, sillä olin ainoa nainen paikalla. Kyllä, käytin kertoessani sanaa seksistinen. Joku ei kuitenkaan vissiin tajunnut sanan merkitystä, vaan alkoi puhua tilanteesta kuin olisin väittänyt kyseessä olleen seksuaalisen häirinnän, vaikka eihän seksismillä ole sen asian kanssa mitään tekemistä. Ja ei, minua ei suinkaan ärsytä, jos joku ei tiedä kaikkien sanojen merkitystä. Mutta se ärsyttää, jos oma ego, tai ihan sitten mikä vaan, estää kysymästä sanan tarkoitusta mutta ei estä levittämästä väärää tietoa. "En tiedä, mutta luulen ja kerron luuloni muillekin". Eikä tietenkään voida myöntää virhettä.

Eräs hyvin ärsyttävä tapa, johon törmää joukkoliikennevälineissä usein, on se, kun vaikkapa bussista poistuttaessa jäädään heti siihen ovien eteen juttelemaan, räpläämään puhelinta, tupakille tms. Miten vaikeaa on tajuta, että muutkin ihmiset haluavat ulos bussista. Muutaman askeleen kun jaksaisi ottaa eteen päin niin ongelma ratkeaisi. Mutta ei, se on liikaa vaadittu. Samaan kategoriaan kuuluvat metron ovien väliin änkijät. Parin minuutin päästä tulee seuraava mutta kyllä on pakko änkeä väkisin ovista sisään. Sitten mietitään, miksi aikataulut kusee. Mikä poru syntyykään, jos ovien väliin jäämisestä seuraa jotain vahinkoa itselle tai matkatavaroille. Kyllä sitten ollaan korvauksia vaatimassa ja lehdille itkemässä. Ja ihan vaan tiedoksi, niiden avausnappien painelu ei kyllä oikeesti auta!

Kun maanantaiaamuna taivaalta satoi kunnon räntärättejä, siirtyivät ihmiset odottamaan bussiaan katoksen suojaan. Siinä sitten pistettiin oikein porukalla tupakiksi. Kun olisihan se nyt ollut liikaa vaadittua, että niitä syöpäkääryleitä poltettaisiin sateessa. Ihan sama häiritseekö savu muita pysäkillä olevia, kunhan jokainen pikku pissaliisa saa poltella sen oman tupakin sateelta suojassa. Koska sade kastelee kääryleen ja kuitenkin siinä kaiken lumen keskellä on niin kylmä ja märkä että aivan varmasti saa kuolemantaudin. Mitä tuohon voi enää lisätä.

Muutamatkin entiset työkaverini ovat sitä mieltä, että "tälle alalle nyt vaan kuuluu se, että ollaan toisille ilkeitä, puhutaan paskaa ja kiusataan". Mikä ihme saa ihmiset kuvittelemaan, että jokin tietty ala antaa oikeuden kohdella muita huonosti. En voi käsittää. Että kaikki mitä työkaverit sanoo tai tekee, täytyy kestää, itseään ei saa puolustaa eikä ainakaan saa loukkaantua. Miten tyhmä täytyy olla, että voi ajatella tuolla tavoin? Tälläkin tarinalla on tosin se hauska puoli, että kun pilkka ja juorut osuivat kyseisten ihmisten nilkkaan, niin sitten itkettiin ja oltiin hajalla.

Voi pikku höpönassut, toivottavasti elämä vielä opettaa!

HUONOA HIERONTAA

Olen käynyt Unisportilla hierottavana jo useiden vuosien ajan. Pääsääntöisesti olen ollut tyytyväinen. Muutama ikäväkin tapaus on kuitenkin hierojien joukkoon mahtunut, niin kuin tässä pari päivää sitten. Ei se, onko hieronta hyvää vai huonoa, mutta jos se kohdistuu väärään paikkaan, homma kusee.

Sairausloman takia on tullu vietettyä pitkä aika sängyssä ja niska on ollut aivan jumissa. Varasin siis hierojan heti saikun jälkeiselle ekalle vapaalle arkipäivälle. Olen yleensä käyttänyt tiettyä hierojaa, mutta tuo ei ollut hänen työpäivänsä. En kuitenkaan uskonut sen olevan ongelma. Ei kuitenkaan olisi pitänyt käydä vieraissa. Sanoin haluavani niskahieronnan. Hieroja kysyi, olisiko joku muukin paikka, sillä niskaan ei mene koko tuntia. Kerroin, että niska on se ykkösjuttu, koska päätäkin särkee kipeän niskan takia, mutta että hartiat ja selkä käy myös. Sattumoisin minulla oli kello ranteessa, joten saatoin halutessani seurata ajankulua. Hieroja aloitti selästä. Kohtalaisen kevyellä hieronnalla mentiin, mutta eipä se selän kohdalla ollut mikään haitta. Ajattelin, että kunhan lisää sitten voimaa niskan kanssa. Valitettavasti hieronta ei vaan pahemmin koskaan päätynyt niskaan asti. Viimeisen parin minuutin kohdalla taisi niskassa olla pari tökkäsyä mutta ei sen kummempaa. Aivan hirvittävä pettymys! Noustessani hierojan pöydältä, huomasin myös, että alaselkää jomotti ja särki kohtalaisen ikävästi. Niin muuten edelleenkin, vaikka hieronnasta on jo pari päivää. Muualla taas hieronta ei jälkikäteen ole tuntunut. Jos kuuntelutaidot ovat sitä luokkaa, ettei edes oikeaa paikkaa saada hierottu, niin sen pohjalle on aika vaikea rakentaa mitään ammattitaito. Normaalista toiminnastani poiketen, en tällä kertaa ole vielä laittanut asiasta palautetta menemään mutta harkinnassa on.

Olen kerran aiemminkin pettynyt hierojaan oikein kunnolla. Kyseessä oli ulkomaalaistaustainen äijä, joka koki elämäntehtäväkseen valistaa asiakkaita. Yritä siinä nyt sitten rentoutua, kun toinen haukkuu ulkonäön ja elintavat pystyyn. Oli aikamoisen jäätävää settiä ihmiseltä, jonka omassa ulkonäössä ei ollut mitään kehuttavaa. Jos joskus vielä erehdyn kyseisen miehen hierottavaksi, saattaa jälki olla aika rumaa. Näin jälkikäteen harmittaa, etten tuostakaan tyypistä saanut aikaseksi palautetta.

Kerran olen toki palautteen Unisportille kirjoittanut. Olisin halunnut kokeilla Unisportin tarjoamaan Personal Training -palvelua. Homman piti toimia niin, että lähetetään sähköpostia sille henkilölle, jonka ohjattavaksi olisi halunnut. Lähetinkin. Hän ei vaan koskaan vastannut. Kun sitten tammi-helmikuussa kävin kyseisen henkilön hierottavana, hyvä hieroja, ei valitettavaa, niin kysyin asiaa. Hän ei ollut lukenut postia edes. Luki sitten siinä ja kertoi, että hänen aikataulunsa on niin täysi, ettei firma anna hänen ottaa enää enempää ohjattavia. Ymmärrän sen, mutta miksi pitää yhteystiedot sitten nettisivuilla. Palautteeseen sain vastaukseksi lässytystä ja pahoittelua, toivottiin, että löydän jonkun toisen ohjaajan. No en edes kokeillut. Olisivat edes voineet luvata ottaa sen henkilön tiedot pois sivuilta.

Noh, onneksi hinnat sentään ovat kohtalaisen halvat.

VAPPUMARSSIYHYY JA PAHA PAHA POLIISI

Muutamia päiviä on kulunut vasemmiston vappumarssista. Silti edelleen kaikkialla jaksetaan kohkata poliisin toiminnasta marssin aikana. Facebookissa seinäni on täynnä kavereideni itkuja vasemmistoa kohtaan tehdystä vääryydestä. Arvasin kyllä, että näin käy, sama ilmiö kun on toistunut usean muun tapahtuman kohdalla. Mutta joka kerta se vain on yhtä ärsyttävää. Lopettakaa jo se itku, ei se enää auta!

Myönnän, olen toiminut järjestyksenvalvojana useissa eri tapahtumissa. Myös monissa kulkueissa. Viimeksi tilanne meni likaiseksi ja painiksi juuri tällaisen anarkistiryhmittymän takia. Järjestäjä halusi tämän anarkistiryhmän letkan viimeiseksi. Se ei heille sopinut, vaan väkisin änkivät toiseen paikkaan. He julistivat kulkueessa omaa sanomaansa omin lipuin ja tekstein. Söi ehkä hieman uskottavuutta muulta kulkueelta. Varsinainen ärsyttävä rähinäremmi. Myös nyt nähtyjä lyömiseen tarkoitettuja lippukeppejä oli mukana silloinkin, tosin niitä ei kuulemani mukaan ainakana käytetty. En halua käyttää sanaa astalo, se on ärsyttävä, saa veren kiehumaan. Oikeesti, lopetetaan astaloista puhuminen, puhutaan ihan mistä muusta kepistä tai lyömävälineestä hyvänsä. Mukana oli kuitenkin hätäsoihtuja, savupommeja ja kaikkea muuta mukavaa. Itse satuin silloin olemaan se onnekas, jonka paikka oli valvoa järjestystä kyseisten räyhänhenkien vieressä. Eikä lopulta maaliin asti päästy ongelmitta. Muutaman savupommin jälkeen joku päätti leikkiä sillä hätäsoihdulla. Ei muuta kuin ukko pois kulkueesta ja painia keskellä katua. Mukaan liittyi nimittäin myös osa muista anarkisteista. Koska kaikilla pitää olla vapaus marssia ja osoittaa mieltään ja poliisit ja järjestyksenvalvojat ovat natsisikoja, jotka on syytä lahdata! Tämä päättyi silloin onnellisesti. Yhden soihduttelijan poisto sai kyllä aikaan aikamoisia huutoja, mutta muut eivät enää heitelleet savupommeja tai heilutelleet soihtuja. Lopputapahtuman ajan olimme kuitenkin aika varuillamme tämän ryhmittymän kanssa.

Kyseisillä anarkisteilla oli silloin tiedossa, että hätäsoihtujen ja savupommien käyttö on laitonta. Se ei heitä vain kiinnostanut. Laki kiinnosti vasta siinä vaiheessa, kun itse joutui poliisin kouriin. Mielestäni on kuitenkin aivan oikein, ettei näitä räyhänhenkiä keppeineen päästetty kulkueeseen. Jos on ilmoitettu, että ei keppejä niin sitten ei keppejä tai ei marssia. Kuinka vaikeaa se voi olla? Entä mikä itku olisi syntynyt, jos tällainen terotettu keppi olisi päätynyt jonkun äidinkultamussukkavassarin vatsaan ja elo olisi päättynyt siihen? Taas olisi syytetty poliisia. Niin tai näin, vasureiden kanssa ei vaan voi voittaa. Voin jo kuvitella, millaisia otsikoita siitä oisi revitty: "Porvaripoliisit eivät suojele tavallista kansaa!" tai "Poliisi salli terotetut kepit vappumarssilla, tulevaisuuden toivo menehtyi". Lipputangoissa olisi punaliput puolitangossa ja sosiaalisessa mediassa vannottaisiin kostoa poliiseille. Poliisia pidettäisiin suojeluskuntien syntisenä äpäränä ja vasemmisto vaatisi takaisin punakaarteja työväkeä puolustamaan. Tai ainakin vähintään itkettäisiin vapun pilaamisesta, kuten nytkin.

Ymmärrän kyllä sananvapauden, kokoontumisvapauden yms. Mutta ymmärrän myös sen, mikä turvallisuusriski liittyy siihen, kun vähän ehkä lain tuollapuolen elävät ihmiset lähtevät keppien kanssa kulkueeseen.

Ja ihan oikeesti, oikeestiko joku vetoo siihen, että tämä on nyt vähän sama kuin 1930-luvulla ollut kommunistien vainoominen!?

KUN EI VAAN OLE TILAA

Etsiskelin itselleni vappuaaton bileitä ja päädyin siihen tulokseen, että haluan kokeilla vappujuhlia Otaniemessä. Heräsin ajatukseen vähän liian myöhään, joten ennakkoliput oli jo myyty loppuun. Netissä kuitenkin järjestäjät mainostivat, että ovelta saa vielä lippuja, kunhan tulee ajoissa. No, ei hätää, ajattelin, niillä mennään. Joku kysyi tapahtuman facebook-seinällä, alkaako lipunmyynti ovella heti klo 20, kun juhlat alkaa. Ei vastausta. Päätin mennä paikalle klo 20, virhe. Siinä vaiheessa jono oli jo melkoinen. Kävi ilmi, että puskaradion välityksellä oli ilmoitettu lipunmyynnin alkaneen jo klo 18 ja ovella olevan vain 150 lippua myynnissä. Ei siis mitään mahdollisuutta saada lippua enää tuohon aikaan saavuttaessa. Hyi hyi, Dipolin Wapun järjestäjät, olisihan lipunmyynnin alkuajankohdan voinu reilusti kertoa kaikille. Nyt jäi käsitys, että bileisiin haluttiin järjestäjien liputtomat kaverit ja siksi myynti aloitettiin aiemmin.

                                         Biletystä Vappuallianssissa

Koska olin kuitenkin ollut kaukaa viisas, olin ennakkoon saanut hankittua lipun Gloriassa olevaan Vappuallianssiin. Ajattelin olevani paikalla kovinkin myöhään, mutta ilmeisesti olinkin ihan hyvissä ajoin. Ovella aiheutti ihmetystä jonottaminen. Sekä ennakkolipun ostaneet että liputtomat jonotti samassa jonossa. Siis mitä ihmettä!? Oliko tämän asian suunnitellut nyt joku aivan bilejärjestäjänä keltanokkana toimiva ihminen? Ovella oleva järjestyksenvalvoja sanoi, että jonottaminen ei suinkaan johdu täydestä biletilasta, vaan nimenomaa siitä, että lippujen myynti ja tarkastus sekä narikkamaksun kerääminen ovat pullonkaulana. Joku viksumpi olisi ehkä tehntyt kaksi linjastoa, josta toisesta olisi voinut mennä ne, jolla lippu jo oli. Narikkamaksuakin olisi ehkä voinut kerätä vaikka sitten siellä narikassa, eikä siinä heti ovella. Nyt ihmiset eivät tienneet kaivaa rahoja esille jo ihan siinä kohti, vaan taas hidastettiin muiden sisäänpääsyä. Kerrassaan ääliömäistä ja ajattelematonta. Ei vain ole enempää sanoja parjaamaan systeemiä. Muutoin bileet olisivat ehkä olleetkin ihan jees, mutta sählinki ennen sisäänpääsyä aiheutti sellaista kiukkua, että fiilistä oli vähän vaikea enää nostaa kattoon.

                                                       Onneksi metrossa ei ole nollatoleranssia alkoholin suhteen

Vappupäivän iltana halusimme siskon kanssa lähteä vielä laulaa luikauttamaan pari karaokekipaletta. Koska päivä oli torstai, ei ihan jokaisessa paikassa ollutkaan tarjolla lauleloita. Päätimme siis suunnata askeleet kohti Kalliota ja Tenkkaa. Matka sujui suurten odotusten vallassa ja välillä vähän matkaeväitä nautiskellen. Keskustasta metrolla Sörnäisiin ja niin oltiin jälleen tutuissa maisemissa. Helsinginkadun väkimäärästä olisi toki voinut jo päätellä tulevaa, mutta lähdimme kuitenkin kohti Tenkkaa. Kadulla oli porukkaa tupakilla kiitettäviä määriä, ilmeisesti siis Tenkan tupakkakoppiin ei enää mahtunut. Samoin ovella oli joku itseään täynnä oleva paikallinen asukki, joka alkoi mussuttaa, että tilaa on kyllä, mutta tytöt taitaa olla siinä kunnossa, ettei poket päästä sisään. Kunnossamme ei ollut mitään vikaa eikä pokejen kanssakaan ollut hankaluuksia. Paitsi että kun kysyttiin, vieläkö mahtuu, kertoivat herrat kirkkain silmin sisällä olevan runsaasti tilaa. No ei kyllä ollut! Kaikki pöydät olivat tupaten täynnä, ihmiset palloili käytävillä muiden tiellä, koska muualle ei mahtunut. Kun kävin laittamassa laulun päästäkseni laulamaan, karaokeisäntä sanoi lauluissa olevan 1h 10min jonon. Ei jääty odottamaan lauluvuoroa. Olisin arvostanut, jos poke olisi sanonut, että nyt ei kyllä mahdu, odottakaa hiukan. Mutta ei, porukkaa lappas koko ajan sisään, ilmeisesti poket saivat palkkansa vain narikasta tulleista rahoista, kun kaikki otettiin sisään. Jos paikalle olisi sattunut viranomainen, niin tokkopa olisi paloturvallisuusmääräykset kestäneet tuota väkimäärää. Yhdet nautittuamme poistuimme pettyneinä paikalta. Ei tarvitse vähään aikaan ottaa uusiksi.

VAPPU YLLÄTTI JÄLLEEN

Se on taas täällä, Vappu! Ja kaikki muu hössötys sen mukana. Huhtikuun loppuun on ladattu niin maan perkeleesti odotuksi, että kesälomakin jää näissä karkeloissa hopealle. Niin noh, minähän se olen tässä edelleen sairasuslomalla ja olen vielä huomisen ajan. Jotenkin vappu siis pääsi yllättämään, taas. Miten se aina onnistuu. Ei ole skumppaa, ei ole lippua illan bileisiin, ei eväitä, ei mitään. Perinteinen vappuaaton esiintyminenkin jäi väliin, tosin alunperin sen takia, että piti silloin vielä olla töissä. Olin ajatellut myös siivota vapuksi mutta kuumeessahan ei pahemmin rehkitä.

                                         Lakki ja serpentiinit on sentään valmiina

Tänään ajattelin hoitaa sekä bilelippu- että skumppa-asian. Epäonnekseni molemmat jäivät hankkimatta. Minusta riippumaton säätö kosautti lippuhankinnan ja lippusählinki pilasi skumppaostokset. Ei ihan putkeen menny ei. Muutenkin koko päivä ollu väsy. Ja pääosin siksi, että lääkkeitä pitää herätä ottamaan tietyn väliajoin. Niin että yritä siinä nyt levätä ja nukkua, kun vähän väliä pitää herätä ottamaan nappeja. Kukakohan senkin on keksinyt? Nyt taas odotellaan, että on lääkeaika, ennen kun pääsee nukkumaan. Selvisi myöskin se, että olen ihan väärin syönyt maitohappobakteereja antibioottien kanssa. Apteekissa aina suositellaan antibioottien kanssa maitohappobakteereja, mutta kukaan ei koskaan vihjaise, missä rytmissä niitä sitten voi syödä. Ilmeisesti olen tappanut myös kaikki maitohappobakteerit antibiooteilla. Hienoa.

Niin että perhanan hyvää vappua vaan!

SAIKUTTAMISEN VAIKEUS JA MUUMI-DVD:T

Olen neljättä päivää poissa töistä. Oikeestaan se ei ole mitenkään kovin paljon. Saikku on kuitenkin aiheuttanut enemmän stressiä kuin työnteko. Saamani lääkäriaika oli perjantaina niin myöhään, että töistä kaikki oli lähtenyt kotiin. Soitin esimiehelle, joka kyllä kuunteli asian mutta sanoi, ettei ole se, joka asiaa hoitaa, käski soittaa toiselle ihmiselle. No olinhan jo soittanut, mutta eipä hän ollut vastannut. Lähetin tekstarin. Laitoin myös sähköpostin. Edellisellä viikolla oli ollut ongelmia saada tuuraaja, lupasin jopa hankkia sellaisen, jos on tarvis. Hankin kyllä itse jos siten saan pätevän. Kyllä asia oli useasti viikonlopun aikana mielessä. Aiemmat pari vuotta olin tehnyt töitä firmassa, jossa jonkun esimiehen sai aina kiinni, aina oli joku jolle ilmoittaa. Sitten edessä oli vielä ohjeiden kirjoittaminen. Koska en ole tehnyt hommia kauan, materiaalia ei varsinaisesti ole varastossa, vaan siinä sitä saikulla istuttiin koneen ääreen suunnittelemaan ja kirjoittamaan. Onneksi olo ei enää ole mitenkään hirvittävän huono, vaan kyse on lähinnä siitä, että lääkkeet aiheuttavat suurta väsymystä ja pistävät pään sekaisin. Kurkkukin on melkein terve. No sain kuin sainkin ohjeet kirjoitettua ilman suurempaa ahistusta.

                                          Voi sitä näinkin saikuttaa

Yksi lempipuuhistani saikulla on ollut tuijotella Muumeja levy tolkulla. Satuin saamaan käsiini sen uuden Muumi-boksin, jossa on kaikki jaksot sekä Pyrstötähti-elokuva. Petyin boksiin jo aika nopeasti. Miksi ihmeessä oletettavasti lapsille suunnatussa boksissa levyt ovat kiinni niin ihmeellisellä tavalla?

                                         Muoviset osat ovat pahvissa kiinni teipillä. Ei hyvä.

Minulla kesti aika kauan tajua, miten levyt saa irti ja miten kiinni. En ole ihan varma, tiedänkö vieläkään. Seuraavaksi ärsytti se, ettei jaksot ole levyillä järjestyksessä vaan enemmänkin teemoittain. Aivan hirvittävän raivostuttavaa. Olisin halunnut katsoa jaksot järjestyksessä. Myös itse boksin laatu oli heikko. Levyt oli kiinni pahvikuorissa teipillä. Siis teipillä. Olen aiemmin kattonut Muumeja youtubesta mutta nyt tuntui, että kuvan laatu oli paljon heikompaa. Voi pettymysten pettymys. Ja jos tämän huvin hankkii kaupasta, hintaa on vielä n.100e. Ei todellakaan ole sen arvoinen pläjäys.

                                          Ei kronologisessa järjestyksessä vaan teemoittain.

Ja sitä paitsi "ne uudet Muumit" on aika huonoja.