TYÖPÄIVÄKIRJA

Miltä näyttää minun maanantaityöpäiväni? Tässä se tulee. Onneksi ihan jokainen päivä ei sentään ole tällainen.

klo 8

Olen koululla ja avaan työpuhelimen, jota pidän viikonloppuisin kiinni. Tarkastan viestit. Kukaan ei ole ainakaan vielä ilmoittanut poissaoloista. Vartti aikaa ensimmäiseen oppituntiin. Ohjeistan sijaista, joka ei tiedä, mihin on menossa. Onneksi en juo kahvia, sillä sitä ei nyt olisi kerennyt. 

8.15-9.45

Ensimmäiset kaksi oppituntia ovat putkeen. Soitan tunnin alettua oppilaalle, joka ei ole tullut paikalle. Samalla yritän rauhoitella toista oppilasta, joka heiluttelee pulpettia pään korkeudella ja potkii tuoleja. Saamme suunnilleen tehtyä sen, mitä pitikin. Kahden tunnin aikana vain yksi oppilas joutui rauhoittumaan käytävän puolella.

9.45-10
Jokaviikkoinen palaveri opettajainhuoneessa. Vartin verran tiukkaa asiaa.

10-10.45

Loputkin aamulla poissaolleista ovat saapuneet paikalle. Tietysti tunnista osa menee kuulumisten vaihtoon, sillä "eihän tää mikään vankila ole, jossa ei sais jutella ku haluaa, me ei olla sun orjia". Kaikki eivät jaksa keskittyä samaan ohjelmaan, joten räätälöin osalle omia tehtäviä. 

10.45-11.15

"Ruokatunti". Kun olen saanut muut oppilaat ulos luokasta, käyn keskustelua paljon poissaoloja kerryttäneen oppilaan kanssa. Nappaan aiemmin tehdyt kokeet mukaan opettajainhuoneeseen tarkistettaviksi. Syön eväitä ja tarkastan kokeita. Toiminta keskeytyy jatkuvaan koputteluun ovella. Kollega käy myös kertomassa, että oppilaani riehuvat käytävällä. 

11.15-12

Osa oppilaista on karannut kauppaan ja luokassa on paikalla vain kourallinen. Odottelemme hetken mutta aloitamme tunnin sitten. Lopulta kaupassaolijat palaa eväiden kanssa. En ota luokkaan syömään karkkia. Muiden opetus keskeytyy ja melutaso nousee. Keskeytys jatkuu, sillä myöhästelijät alkavat kovaäänisesti kaivella kirjoja. Osa valittaa nälkää, sillä ei käynyt syömässä, osa on sokerihumalassa karkista. Ensimmäinen nälkäinen kyllästyy 30 minuutin kohdalla ja lähtee ovet paukkuen ja haistatellen ulos luokasta. Ei ole mahdollista jättää muuta luokkaa yksinään ja mennä perään. Muiden työskentelystä ei juurikaan tule enää mitään. 

12-12.15

Välituntivalvonta. En pääse luokasta valvontavuoroon ajoissa, sillä yksi oppilas haluaa selvittää asioitaan. Joudun pakottamaan oppilaan ulos. Välitunnilla selvittelen tappelua.

12.15-13

Käyn heittämässä valvojaliivin omaan luokkaan ja hakemassa tavaroiden kuljettamiseen hankkimani ostoskorin luokastani. Olen juuri ehtinyt aloittaa tunnin, kun paikalle tulee kiukkuinen ja myöhästynyt oppilas. Kesken tuntia oppilas lähtee tunnilta mitään sanomatta. Merkitsen poistumisen wilmaan mutta en pysty lähteä perään. Oppilas palaa huomattuaan merkinnän ja alkaa räyhätä. Avaan tietokoneelta aiheeseen sopivan pelin ja pyydän luotettavaa oppilasta johtamaan peliä. Selvittelen käytävässä kiukkuisen oppilaan asiaa. Ohjaan hänet lopulta terveydenhoitajalle ja palaan luokkaan. Oppilaat haluasi lopettaa pelaamista. Keskittyminen on vaikeaa saada takaisin opeteltavaan asiaan. Lopetamme ajoissa, jotta oppilaat saisivat puettua vaatteet päälle ja ehtivät ulos. Kun oppilaat lähtevät luokasta, kolme ryhmään kuulumatonta yrittää ängetä sisään luokkaan. Oppilaat eivät suostu poistumaan ennen kuin toinen opettaja tulee paikalle.

13-13.15

Oppilaiden kuuluisi mennä ulos välitunniksi mutta suurinta osaa ei kiinnosta. Oppilaita juoksee karkuun, sisälle toisesta ovesta ja piiloon vessaan. Päivä on kuitenkin vaatinut veronsa enkä itse jaksaisi tällä kertaa osallistua jahtaamiseen. Koen huonoa omaatuntoa, kun istun opettajainhuoneesseen hengähtämään, sillä tiedän omien oppilaideni riehuvan käytävällä. Olisin tarvinnut kuitenkin edes parin minuutin tauon. Ennen kuin välitunti loppuu, olen kuitenkin saanut kattavan raportin oppilaideni toiminnasta ja keskustellut seuraavan tunnin opettajan kanssa, mitä tehdä, jos tilanne jatkuu riehumisena.

13.15-14

Päivä on ollut pienille oppilaille pitkä, eivätkä he selkeästi enää jaksa. Jaan kahdelle eri luokkatasolle omat tehtävänsä. Juoksen oppilaan luota toiselle neuvomassa tehtäviä ja huomaan jo olevani hikinen. Samalla näen ikkunasta, kun omat oppilaani, joiden pitäisi olla tunnilla, tappelevat käytävässä. Lupaan ryhmälleni tauon ja luvan pelata aiemmin aloitettua peliä. Käyn katsomassa, mitä käytävässä tapahtuu. Oppilaat juoksevat ulos karkuun. Myöhemmin kuulen, että tappelu oli alkanut jo luokassa ja heidät oli sieltä jo poistettu.

14-15.30

Olen tehnyt oppilaille pelin päivän aiheesta. Viisi oppilasta 25:stä on kiinnostunut pelaamaan. Muut pelaavat omia pelejään kännyköillä, tekevät muita tehtäviä ja juttelevat. Harmittaa, sillä pelin tekemiseen meni aikaa. 

15.30-16.15
Kerään pelin pois ja vien tavarat paikoilleen. Selvittelen päivän tapahtumia muiden opettajien kanssa. Nappaan omasta luokastani muutaman koenipun iltaa varten kotiin tarkistettavaksi.

Työkaveri heittää minut autolla kotiin. Nukahdan sohvalle useaksi tunniksi. Kokeet jää tältä illalta tarkastamatta. Huomenna ruokiksella sitten.

RAIVOTTAREN PALUU

Vaikka edellisestä tekstistäni onkin jo kauan aikaa ja monet asiat ovat sen jälkeen muuttuneet, päätin kuitenkin kaivaa vanhan ystäväni, Raivottaren, esille. Tämä blogi toimii hyvänä alustana silloin kuin en ihan, syystä tai toisesta, pysty asioita omalla nimellään kirjoittamaan. 

Tällä hetkellä toimin opettajana pääkaupunkiseudulla. Minulla ei vielä ole virkaa, vaan teen töitä aina vuoden kerrallaan. Tämä nimenomainen syy saa aina hieman varovaiseksi kirjoittelun kanssa. Omalla nimellä ja naamalla tehdyt kärkkäät kirjoitukset kun saattavat kostautua myöhemmin työnhaussa. Pidän kuitenkin työstäni ja teen mielestäni tällä hetkellä juuri sitä mitä haluan. Näin ollen en halua ottaa ylimääräistä riskiä hankaloittaa työnsaantimahdollisuuksiani.

Miksi sitten päätin jatkaa kirjoittelua? Tällä hetkellä opettajan ammattiliitto OAJ ajaa yhdessä kuntatyönantajien kanssa opettajille vuosityöaikaa. Tähän liittyen ovat liiton isot herrat tehneet jos jonkinmoisia ulostuloja lehdissä ja sosiaalisessa mediassa. Tällainenhan on omiaan raivostuttamaan. Aikomukseni onkin siis hieman avata opettajan työnkuvaa ja maailmaa sekä mielipidettäni vuosityöaikakokeiluista. 

SÄRKÄNNIEMEEN!

Nyt täytyy sanoa, että en ihan täysin ymmärrä Särkänniemen delfiineistä noussutta kohua. Ensin siis vaadittiin delfinaarion lopettamista ja sitten itkettiin, kun delfiinit vietiin pois? Olisiko tätä asiaa pitänyt miettiä siinä vaiheessa, kun lakkautusta on alettu vaatia? Jos delfiinit maksoivat Särkänniemelle 1,5 miljoonaa vuodessa eikä mitään lipputuloja enää ole, niin miten Särkänniemi olisi voinut pitää delfiinit Tampereella? Ja mitä olisi tehty sille viimeiselle yksinäiselle delfiinille siinä vaiheessa, kun muut ovat kuolleet? 

Toinen asia on tietysti se, miten asiasta olisi pitänyt ilmoittaa. Ymmärrän hyvin, että siirrosta ei haluttu mitään yleisötapahtumaa. Osaan kuvitella takkutukkaisten eläinaktivistien kahliintuvan ja heittäytyvän autojen eteen estäen siirtämisen. Samoin osaan kuvitella kaikenlaisen muun häirinnän. Sekö olisi sitten ollut parasta delfiineille? Pitäisikö miettiä, miksi asia haluttiin salata, olisikohan tällaisilla eläintenvapatusrintamilla peiliinkatsomisen paikka?

En ole opiskellut mitään eläimiin liittyvää alaa, mutta oma järkenikin sanoo, ettei delfiinejä olisi voitu vapauttaa mereen. Eihän mitään muitakaan eläimiä voi vapauttaa luontoon ihan noin vaan. Tuskin delfiinit selviytyisivät meressä kovinkaan kauaa. Mietitäänpä vaan mitä on tapahtunut turkistarhoista luontoon päästettyjen minkkien kanssa. 

En myöskään ymmärrä näitä, että tässä pitäisi nyt alkaa eroamaan ja erottamaan ihmisiä. Niin tai näin niin nämä ihmiset olisivat tämän delfiinien vapautusrintaman mielestä tehneet kuitenkin väärin. Olisko mikään vaihtoehto tai toimintatapa ollut tyydyttävä?

On kokonaan eri asia, olisiko delfiinejä alunperinkään pitänyt vangita ja tuoda eläintarhaan mutta sille emme enää voi mitään.

MUUTOSTEN TUULET

Miten käy Raivottarelle, kun kuun vaihteessa Espoo vaihtuu Helsinkiin ja paluuksi kotiin? Onko helsinkiläinen kiukku samanlaista kuin espoolainen kiukku? Vaihtaako blogin nimeä vai päästääkö Raivotar jo eläkkeelle tai peräti internetin virtuaaliselle hautausmaalle? Vaikeiden kysymysten äärellä ollaan.

Silloin kun blogia perustin, halusin vain jonkun paikan, johon tehdä kiukkuisia päivityksiä ja purkaa vitutusta. Pääasiallinen tarkoitus oli ihan vaan omaksi "iloksi" mutta katselukertoja on lopulta kertynyt yli 6000. Ärsytyksen aiheita oli kertynyt monia ja alkuun postauksia oli jonoksi asti. Sittemmin vauhti on hiljentynyt eikä postauksia ole välttämättä enää edes joka kuukausi.

Saas nähdä, miten käy, tulevaisuus näyttää.

Raivotar toivottaa, vielä hetken Espoosta asti, oikein hyvää kesää kaikille!

LOPPUKIRI

Vuodet vierivät. Enää on minullakin vain viikoloppu aikaa kirjoittaa gradua. Tai ainahan aikaa olisi, jos haluaisi, mutta en halua. Tahdon opintojen päättyvän tähän kevääseen. En jaksa enää miettiä tekemättömiä esseitä, lukemattomia tenttikirjoja ja käymättömiä luentoja. Haluan valmistua nyt. Mutta sitä ennen on edessä vielä helvetinmoinen loppukiri gradun kanssa. Tänään on lauantai, palautuspäivä on tiistai. Ja ennen palautusta tarvitaan vielä 9-10 sivua tekstiä. Väsymys vaan alkaa viedä voiton. Mahdoton tehvätä tuo sivumäärä ei olisi, mutta se vaatisi silmien auki pysymistä ja päänsäryn lakkamista. Tarve kirjoittaa kun on lähes 12 tuntia päivässä. Tätä vain on jatkunut jo jonkin aikaa, eikä ole mitenkään varmaa, että saan itseni pysymään hereillä tiistaihin asti. 

Miksi en ole kirjoittanut sitten aiemmin? Niin, hyvä kysymys. Ainahan se on helppo viisastella näin jälkikäteen. Niintai näin, palautuspäivät tuppaavat tulemaan aina liian aikaisin. En tavoittele ällää tai ämmää, en edes sitä että työni mielihyvin hyväksytään, minulle riittää läpipääsy. 

Kun työ palautuu tiistaina, on edessä vielä pari suoritusta: muutama harjoittelutunti, kaksi pientä esseetä ja kaksi parin sivun höpöhöpökirjoitelmaa. Näille töille aion todennäköisesti uhrata myös tulevan vapun. Sitten toukokuussa edessä odottaa matka Kööpenhaminaan ja kesäkuussa valmistuminen. Vielä ei jälkimmäiseen ihan taida usko riittää. 

Mutta mitäs helvettiä mä sitten teen, kun kaikki on kirjoissa ja kansissa ja viimeinenkin opintosuoritus rekisteröity? 

VIERASKYNÄ: PUHELINHÄSSÄKKÄ

Aina ei jaksa itse raivota, välillä toiset tekee sen puolestani. Tässäpä tarina eräistä puhelinkaupoista, jotka eivät ihan menneet putkeen:

Muutama viikko sitten vein puhelintani huoltoon koska laturin johto ei pysynyt paikoillaan. Myymälän huollossa ollut poika tutkaili asiaa ja päätteli vian olevan laturijohdossa eikä suinkaan puhelimessa. Kerroin että tämä ei ollut ainoa laturi joka ei pysy paikallaan, mutta poika testasi myymälän laturia joka toimi hienosti.

Koska laturijohto oli tullut puhelimen mukana, ei sitä voinut vaihtaa myymälässä vaan johto lähetettiin huoltoon. Huoltopaperit laitettiin kuntoon ja lupailtiin kaksi viikkoa odotusaikaa. Olin iloinen kun muutaman päivän kuluttua tuli viesti jossa kerrottiin että johto oli palautunut huollosta. Myymälässä iloni kuitenkin haihtui. ”Laturi ei ole puhelimen alkuperäinen” ja lasku mukana. Kiltisti myymälän poika kuitenkin lupasi, että myymälä hoitaa laskun, koska heidän olisi tullut huomata, ettei laturijohto ollut oikea.

Muutaman päivän tuo OIKEA laturijohto on ollut laukussani ja tänään otin oikein työkseni viedä sen huoltoon. Tällä kertaa huollon poika tutkittuaan asiaa, tuli siihen tulokseen, että vika on PUHELIMESSA! Siis siinä puhelimessa jota ei muutama viikko aiemmin suostuttu lähettämään huoltoon. JA koska puhelimen laturijohto oli tälläkin kertaa VÄÄRÄ, ei puhelintakaan suostuttu ottamaan huoltoon, koska ei voitu todentaa etteikö puhelin olisi latautunut alkuperäisellä laturilla.

Tässä vaiheessa aloin turhautua. Huollon poika pyysi kollegansa apuun ja yhdessä tulivat siihen tulokseen, että vika olisi puhelimessa. Mutta, koska alkuperäinen laturi puuttui edelleen, niin asialle ei siis voitu mitään. Intin laturin olevan tällä kertaa varmasti oikea ja nyt jo kolmaskin ystävällinen joskin hieman ärsyyntynyt herrahenkilö osallistui keskusteluun väittäen, ettei puhelimen alkuperäinen laturijohto MITENKÄÄN voi olla niin lyhyt. Olin ”hieman” alakynnessä kolmen ammattilaisen edessä ja havaitsin jo pojissa ”mistä näitä sikiää?!”-fiiliksen. Asiaa ei varmaan myöskään helpottanut se, että olin hetkeä aiemmin todennut olevani nainen ja siis täysin ymmärtämätön teknisistä asioista ja siinä minä nyt intin että nuo kolme työssään olevaan miestä olivat väärässä….

Lopulta ilmeisesti kyllästyttyään jankuttamiseeni, pojat suostuivat etsimään jostakin kyseisen puhelinmallin alkuperäisen pakkauksen ja laturijohdon ja kas kummaa, juuri samanlainen laturipiuhahan se siellä! Olin salaa melko tyytyväinen kun huollon pojat lopulta joutuivat ottamaan sekä laturin että puhelimen huoltoon koska eivät osanneet sanoa onko vika puhelimessa vai laturissa ja pyytelemään minulta anteeksi. Tyytyväisyyttäni häiritsi vain se suunnaton vitutus jonka asian hoitaminen oli saanut aikaiseksi!

Nyt sitten odottelemaan palautuuko puhelin ja johto joskus sieltä huollosta. En oikein jaksa uskoa että homma menisi nyt putkeen…

RAIVOTAR REISSAA

Kirjoitin aiemmin kroonisesta matkakuumeestani. Helpotin, tai pahensin, oireita tekemällä pienen reissun Brysseliin näin kesäloman kunniaksi. Vaikka reissut eivät olekaan raivoamisen kohteita, haluan silti jakaa muutaman reissumuistoni. Kuulun niihin, jotka haluavat nähdä mieluummin monia paikkoja kerran kuin saman paikan useaan kertaan.

Riika-Berliini
Tämä oli oikeastaan ensimmäinen itsenäisesti tehty matkani. Jännitti aivan kaikki. Mitä teen kentällä, mistä löydän oikean portin, olenko varmasti ajoissa, miten hostellit toimii jne. Matkan määränpää oli Berliini mutta välilasku Riikassa kesti n. 15h. Siksi olin siellä myös yötä. Se fiilis, kun olen pimeässä ja sateisessa Riikassa puolen yön aikaan ilman majapaikkaa, ilman mitään. Ja kun sitten löysin hostellin. Kuusi euroa sängystä isossa sekadormissa. Meininki oli kuitenkin ehkä parhaista, mitä olen hostelleissa kokenut. Berliinissä halusin nähdä kaiken. Olin etukäteen tehnyt listan vierailtavista kohteista. Aikaa oli neljä päivää ja kohteita jokaiselle päivälle useita. Niinhän siinä kävi, että väsyin juoksemaan paikasta toiseen. Loppujen lopuksi hauskin kohde oli kaikenlisäksi Kauhukabinetti, jossa kiersin pimeää huonetta yksinäni katselemassa kaikkia "pelottavia" juttuja. Juju olikin siinä, että samassa tilassa hengasi mustaan kaapuun pukeutunut mies(?!) pelottelemassa. Hän nauroi paholaisennaurua ja minä kiroilin ja komentelin suomeksi. Suosittelen ehdottomasti käymään. 

Oslo

Berliinin reissusta viisastuneena ja töistä ja opinnoista väsähtäneenä lähdin Osloon ihan vain nauttimaan lomasta. Töiden takia en voinut viettää reissussa kovinkaan montaa päivää mutta sekin lopulta riitti. En etukäteen selvittänyt kohteita, museoita tai muutakaan. Otin mukaan 500-sivuisen ihan höpöhöpökirjan ja tarkoitukseni oli istua puistoissa tai kahvilassa lukemassa ja nauttimassa. Tutustuin hostellilla muihin reissaajiin, tosin suuri osa taisi olla Oslossa töiden perässä. Tuohon aikaan minulla oli viransijaisuus koulussa ja kertoessani olevani suomalainen opettaja, moni hämmentyi. Tämän jälkeen minulle ei myöskään puhuttu kuin norjaa, sillä oletettiin jokaisen suomalaisen opettajan osaavan sen verran ruotsia, että kykenevät kommunikoimaan norjaksi. Ja osittain myös siksi, että nämä Itä-Euroopasta tulleet työnhakijat olivat opetelleet norjaa eivätkä englantia. Paitsi se yksi, joka halusi kanssani naimisiin niin paljon, että puoli päivää hän seurasi minua kaupungilla, kunnes toivotin hänet, suomeksi toki, helvettiin. Sattumalta löysin Oslosta myös kaupan, jossa oli myynnissä 8-bittisen nintendon pelejä. Niinpä kokoelmani sai muutaman uuden pelin.

Brysseli

Viimeisimmäksi kävin Brysselissä, Oikeastaan olen siltä reissulta palannut vasta vajaa puolivuorokautta sitten. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä ollut hyvä tarkastaa hostellin sijainti, sillä se sattui olemaan kaupunginosassa, jossa Pariisin terrori-iskun tekijät asuivat ja jonka maine oli aika hurja. Yksinäinen länsimainen nainen oli aika silmiinpistävä erikoisuus. Näennäisenä turvana minulla oli kovakärkiset kengät ja vaaleanpunainen taistelusateenvarjo. Näistä tuskin olisi ollut hyötyä, jos jotain olisi tapahtunut. Brysseli oli kyllä vielä mahtavampi kuin olin kuvitellut. Läheskään kaikkea en kerennyt nähdä, sillä tälläkään kerralla en lähtenyt suorittamaan nähtävyyksiä. Halusin irtioton arjesta ja sen myös sain. Sattumalta osuin paikalle myös Brysselin värikarnevaalien kanssa. Kyllä kelpasi juoda mojitoa kadulla, kuunnella musiikkia ja katsella esityksiä. Vaikka melkein koko reissun ajan satoi vettä, niin kyseisen illan oli tähtikirkas taivas. Pakko oli myös kokeilla ranskiksia, suklaata ja olutta. Ei minusta oluenjuojaa tälläkään perusteella tule, mutta pakkohan se oli kokeilla. Koska bussilippuuni jäi vielä muutamia matkoja, on ilmeisesti Brysseliin palattava vielä jonain päivänä. 

Ja uuteen reissuun tekisi oikeastaan jo vähän mieli. Milloin ja mihin, siitä tarvitsee tässä vaiheessa vasta haaveilla.