Isovanhempani viettivät yhteisiä syntymäpäiväjuhlia maaliskuun lopussa. Järjestelyt jäivät meidän lapsenlasten huoleksi. Samaan aikaan aloitin uudessa työpaikassa. Juhlia varten tein kaksi kakkua ja valokuvashown. Jonkin verran toimin valokuvaajana myös paikan päällä. Seuraavana päivä meni kohtalaisen sumussa, olin niin väsynyt kaikesta. Jotenkin hommakseni jäi vielä näin jälkikäteen hoidettava kiitoskorttien lähettäminen. Ja niistä on nyt sitten jaksettu itkeä, ulista ja kuumottaa. Miksi ne eivät ole olleet valmiita heti juhlien jälkeen, miksi niitä ei ole jo lähetetty jne.
Kukaan ei ole tainnut muistaa, että ensinnäkään valokuvasta tehty kiitoskortti ei ole postikortti, jonka voi vaan käydä hakemassa kaupasta. Kuvat kaipaavat yleensä pientä käsittelyä. En pyytänyt saada tehdä kortteja, yritin jopa kieltäytyä ja vedota jos johonkin syyhyn. Uudessa duunissa kun on ollut aika paljon hoidettavaa. Ihan oikeesti. Tälläkin hetkellä vino pino hommaa ja maanantaina kaiken pitäisi olla valmista. Se kun ei riitä, että menee aamulla paikalle klo 8 ja lähtee kotiin klo 16 vaan aika paljon hommia on jäänyt kotiin. Noin muutenhan tämä ei haittaa, on oikeestaan ihan hauskaa, mutta jos ruvetaan kuumottaa kaikella muulla, niin sitten homma ei enää olekaan hirmu ihanaa. Puhumattakaan siitä että olin kaksi viikkoa sairauslomalla. Nyt kortit ovat lähestulkoon valmiit ja kuoretkin on kirjoitettu. Vain allekirjoitukset ja postimerkit puuttuvat. Yritinkin ostaa merkkejä, mutta tarjolla oli vain Sauli Niinistö -merkkejä, joten jätin ostamatta. Allekirjoituksetkin piti hoitaa äitienpäivänä, mutta koska tajusin tämän liian myöhään, en ollut ehtinyt hankkia oikeanlaista tussia. Enkä oikeestaan oisi jaksanut altistaa valokuvia edestakaiselle kantamiselle epävakaassa säässä. Jos minun tapa toimia ei kelpaa, niin olen valmis luovuttamaan lähes valmiin projektin myös eteen päin, kyllä muutkin saavat korttien kanssa leikkiä.
Ehkä huomenna ehdin hoitaa homman loppuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti