PENAALIN TYLSIMMÄT KYNÄT

On paljon asioita, jotka muissa ihmisissä ärsyttää. Oikeesti ja huolella.

Kerroin tutuilleni aikoinaan erään esimieheni seksistisestä asenteesta. Hän nimitti minut siivouspäälliköksi, sillä olin ainoa nainen paikalla. Kyllä, käytin kertoessani sanaa seksistinen. Joku ei kuitenkaan vissiin tajunnut sanan merkitystä, vaan alkoi puhua tilanteesta kuin olisin väittänyt kyseessä olleen seksuaalisen häirinnän, vaikka eihän seksismillä ole sen asian kanssa mitään tekemistä. Ja ei, minua ei suinkaan ärsytä, jos joku ei tiedä kaikkien sanojen merkitystä. Mutta se ärsyttää, jos oma ego, tai ihan sitten mikä vaan, estää kysymästä sanan tarkoitusta mutta ei estä levittämästä väärää tietoa. "En tiedä, mutta luulen ja kerron luuloni muillekin". Eikä tietenkään voida myöntää virhettä.

Eräs hyvin ärsyttävä tapa, johon törmää joukkoliikennevälineissä usein, on se, kun vaikkapa bussista poistuttaessa jäädään heti siihen ovien eteen juttelemaan, räpläämään puhelinta, tupakille tms. Miten vaikeaa on tajuta, että muutkin ihmiset haluavat ulos bussista. Muutaman askeleen kun jaksaisi ottaa eteen päin niin ongelma ratkeaisi. Mutta ei, se on liikaa vaadittu. Samaan kategoriaan kuuluvat metron ovien väliin änkijät. Parin minuutin päästä tulee seuraava mutta kyllä on pakko änkeä väkisin ovista sisään. Sitten mietitään, miksi aikataulut kusee. Mikä poru syntyykään, jos ovien väliin jäämisestä seuraa jotain vahinkoa itselle tai matkatavaroille. Kyllä sitten ollaan korvauksia vaatimassa ja lehdille itkemässä. Ja ihan vaan tiedoksi, niiden avausnappien painelu ei kyllä oikeesti auta!

Kun maanantaiaamuna taivaalta satoi kunnon räntärättejä, siirtyivät ihmiset odottamaan bussiaan katoksen suojaan. Siinä sitten pistettiin oikein porukalla tupakiksi. Kun olisihan se nyt ollut liikaa vaadittua, että niitä syöpäkääryleitä poltettaisiin sateessa. Ihan sama häiritseekö savu muita pysäkillä olevia, kunhan jokainen pikku pissaliisa saa poltella sen oman tupakin sateelta suojassa. Koska sade kastelee kääryleen ja kuitenkin siinä kaiken lumen keskellä on niin kylmä ja märkä että aivan varmasti saa kuolemantaudin. Mitä tuohon voi enää lisätä.

Muutamatkin entiset työkaverini ovat sitä mieltä, että "tälle alalle nyt vaan kuuluu se, että ollaan toisille ilkeitä, puhutaan paskaa ja kiusataan". Mikä ihme saa ihmiset kuvittelemaan, että jokin tietty ala antaa oikeuden kohdella muita huonosti. En voi käsittää. Että kaikki mitä työkaverit sanoo tai tekee, täytyy kestää, itseään ei saa puolustaa eikä ainakaan saa loukkaantua. Miten tyhmä täytyy olla, että voi ajatella tuolla tavoin? Tälläkin tarinalla on tosin se hauska puoli, että kun pilkka ja juorut osuivat kyseisten ihmisten nilkkaan, niin sitten itkettiin ja oltiin hajalla.

Voi pikku höpönassut, toivottavasti elämä vielä opettaa!