Nyt sattui niin ikävästi, ettei se ollukaan pikku flunssaa. Lääkärissä tuli vierailtua ja angiinaahan se prkl on. Kuulemma vielä ärhäkkää muotoa. Mutta saan olla kiitollinen, ettei ollut pusutauti.
Kaikki alkoi siis maanantaiaamuna pienellä kurkkukivulla ja lämmöllä. Ei hätää, ajattelin. Vähänpä tiesin. Kun tiistaina menin töihin, niin ensimmäisen tunnin jälkeen olin jo niin sekasin, että mut lähetettiin kotiin. Tätä ennen olin kuitenkin ehtiny varata lääkäriajan työpäivän jälkeen. Ja sitä ei sitten voinut perua tai vaihtaa. Ei vaikka kuinka yritin itkeä puhelimeen, että on niin huono olo, etten voi odottaa paria tuntia ylimäärästä. Sitten työkaverit pelotteli, että jos menee lääkäriin valittamaan kuumetta, eikä sitä juuri sillä hetkellä ole, niin mitään saikkua ei tule. En siis syönyt kuumetta alentavaa lääkettä. Tyhmä minä. Kun lähdin töistä, tiesin, että mulla on joku kolmisen tuntia ylimäärästä aikaa kuluttaa kaupungilla. Ja koko ajan kuume nousi ja kurkkukipu kasvoi. Yritin mennä Narinkkatorilla olevalle partiolaisten pop up -kololle, mutta siellä jossain vaiheessa alettiin mulkoilla mun ryytynyttä olemusta sen verran, että päätin poistua.
Vaikka ymmärtäähän toki sen, ettei sohvannurkassa hajoova ihminen oo kovin hyvää mainota partiolle. Suunnistin siitä Kampin kappelille. Ajattelin, että kirkosta ei heitetä pihalle. Ei heitettykään. Alkoi vaan itteeni jossain vaiheessa ahistaa siellä olo. Päätin siis keksiä jotain muuta, kun tunti oli vielä aikaa. Päädyin sitten ajelemaan metrolla Itäkeskukseen ja takas. Huono idea, kerrassaan huono. Aloin menomatkalla jo olla niin huonovointinen, että teki vaan mieli maata lattialla itkemässä. Selvisin kuitenkin hengissä lääkärikeskukseen. Lääkäri oli kuitenkin tapansa mukaan myöhässä ja vaikutin jo niin sekavalta, että muut asiakkaat kyselivät, säilynkö hengissä vai tilataanko ambulanssi. Lääkäri sitten vain kysyi, olinko missään vaiheessa mitannut kuumetta ja tyytyi siihen, kun kerroin mitanneeni. Ei sillä ollu siellä ees kuumemittarii. Oisin siis voinut olla kärsimättä ja syödä sen pari buranaa. Saakeli. Sain lähetteen labraan ja siellä joku mamma sörkki sekä kurkkua että otti verinäytteen. Kamala toimenpide se sörkkiminen. Tarrasin mamman käteen kun tuntui että tukehdun. Ja kaikesta tästä kidutuksesta sain palkkioksi pillimehun. Ihanaa. Lääkärisetä sitten hetkien päästä totesi, että ei pusutautia vaan angiinaa. Sitten kirjoteltiin taas kauheet määrät lääkkeitä.
Sain lääkärikeskuksessa yhden buranan, joka alkoi sitten apteekissa hiljalleen vaikuttaa. Oli kuuma ja ikävä olo. Tiskin takana oleva tyttö oli harjottelija, joka oli vähän hidas ja epävarman olonen. Sitten selvis, että lääkäri oli kirjottanu reseptiin liian paljon kerta-annokseksi lääkkeitä. Harjottelija joutu ettimään jonkun joka antoi luvan myöntää mulle ne lääkkeet. Koomasin tiskillä jo muutenkin ja sitten vielä tämä. Sen jälkeen alkoi selostus lääkkeiden ottamisesta. Olen mä ennenkin buranaa hei syöny! Teki mieli sanoa, että anna nyt vaan ne napit niin lähden. On muuten hassua, että siinä tiskillä kysytään, otanko kaikki lääkkeet. No totta kai otan! En kai mä tule vaikka antibiootteja hakemaan huomenna vaan haluan aloittaa kuurin heti. Jätin kuitenkin sanomatta. Kotiin päätin mennä kaupan kautta ja taksilla. Kauppareissu meni ihan hyvin mutta taksikuskin kanssa meinas mennä hermot. Sillä ei ollu mitään navigaattoria, vaan kyseli multa, miten mun luo ajetaan. Ensinnäkin olin ihan sekasin takapenkillä muutenkin ja toisekskin mulla ei oo ees ajokorttia, oon huono antaa ohjeita. Ja sitä paitsi maksan kyydistä kohtalaisen paljon, en jaksa antaa ohjeita. Sanoin kuskille, että on angiina, en jaksa keskittyä ajo-ohjeisiin. Siinä se sitten loppumatkan jupisi, että nuoriso ei tajua, kuinka keväällä pitää käyttää lämpimiä vaatteita ettei vilustu. Niin, sanoin angiina, en vilustuminen. Onneksi matka ei ollut pitkä. En tiedä, kauanko oisin siinä taksissa kestänyt muutenkaan. Autossa oli kattoikkuna, josta aurinko paistoi suoraan silmiin. Vaikka sanoin kuskille, se ei voinu edes yrittää vetää niitä suojia siihen ikkunan eteen. Totes vaan että niinhän se aurinko taitaa tehdä. Nopeesti olin kuitenkin kotona ja peiton alla. Nukkuminen vaan on ollut hankalaa, kun kurkkuun sattuu ja on vuoroin kylmä ja kuuma. Koko ajan olis kauhee jano, mutta juominen on hankalaa. Ostin mangosorbettia, sekään ei oikein auta. Oikeestaan vaan kylmän veden juonti onnistuu. Jääpaloja olen myös syönyt. Ja kaiken tämän pahan olon keskellä, olen joutunut kirjoittamaan loppuviikon tuuraajalleni kirjallisia ohjeita. Ammatinvalintakysymys, mutta v*tuttaahan moinen kuitenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti